tiistai 24. maaliskuuta 2009

Värejä!

Olen ollut harmissani siitä, ettei meilläpäin ole saanut oikein mistään GreenGatea, ja yllätyin iloisesti, kun poikkesin Heikintorin Toscaan ihan vaan katselemaan ja siellähän oli vaikka mitä ihanaa. Menin niin pyörryksiin heleistä kesäväreistä, että ennenkuin huomasinkaan, korttia jo veloitettiin kassalla ja sain käteeni ison kassin. Kotona sitten kaivoin ostokset esiin ja ihmettelin, että kuinka tällainen valkoisen rakastaja olikin ostanut noin värikästä! Ja sinisen vannoutunut ystävä noinkin punasävyistä! Heräteostoksia, mutta sellaisia, joita tuskin tulee katumaan.

Kuvissa siis söpö rantamatto (muka lapsille), joka ainakin alkuun saa palvella sohvansuojana ja -piristäjänä. Astiapyyhkeitä Toscassa ei ollut, joten täytynee viritellä tyynynpäällisiä noista koriliinoista. Tai sitten ne ovat koriliinoja tai jotain muuta! Muutakin kassinpohjalta löytyi, mutta niistä lisää myöhemmin.

Hauskaa tiistaipäivää :)


8 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia! Oiskohan noita kukkasaappaita meidänkin Kappiksella? Ylisöpöt! :)

    VastaaPoista
  2. Mahtavia tekstiilejä! Pienet väriläiskät ovat valkoisen keskellä paikallaan näin kevätaikaan =D

    VastaaPoista
  3. Kauniita tekstiilejä. Olen myös huomannut, että olen jotenkin nyt mieltynyt punaiseen väriin, vaikka olen niiin valkoisen kannattaja. Hei, saanko kysäistä tuota lattioittenne materiaalia ja mistä olette ostaneet. Haluaisin niin kovasti leveän lankkulattian, jonka voisi maalata valkoiseksi. Teidän näytti ihanan leveältä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä, täytyykin kurvata Toscaan :)

    Voisin ottaa vain toisen, jos toiselle on ottaja. Laita vaikka minulle viestiä merja@kasperiina.fi, niin sovitaan, mistä voin noukkia.

    Kiitos kovasti!

    VastaaPoista
  5. Vilka underbara bilder..blir så glad av att vara här.
    Kram Lotta

    VastaaPoista
  6. Ihanan raikkaita kuvia täällä! Myös ostoksesi ovat tosi huippuja - välillä täytyy mennä vähän tajunnanvirralla ;)

    VastaaPoista
  7. Ihania ostoksia! Greengate-merkkiä ei voi olla rakastamatta!
    halit,Lotta

    VastaaPoista
  8. Heippa, kiitos kivoista kommenteistanne, tuli taas tosi hyvä mieli niitä lukiessa!

    Meidän lattia on Timberwisen valkoöljyvahattu lehtikuusiparketti. Olisin halunnut oikean lankkulattian, mutta remonttiaikatauluun ei sopinut, parketti oli nopeampi naputella paikoilleen...

    Mukavaa päivää kaikille!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)