maanantai 24. lokakuuta 2011

kirppistä kässää väsyä








Moi pitkästä aikaa! Mä oon ollut hiukan tauolla, kun ei ole jaksanut eikä ehtinyt koneelle istumaan. Kiitos hurjasti kaikista viesteistänne <3 


Kirppisaarteita. Pieni pinnatuoli, turkoosi kulho, hymynaamalelu, lastenvaatteita, puuteriroosa huivi (kamera vääristää sävyn ruskeaksi), Marimekon keltainen huivi, ja paras pohjimmaisena: liilasävyinen Bungalowin keittiöpyyhe. Ihanat löydöt.

Kässää. Monta rautaa tulessa, as always! Pieni täkki vauvalle, sukkia, ruusuja (Ninuskan ohjeella), pipo, tossu...lauantaiksi pitäis saada yks sukkapari pakettiin. Patologista neulontaa ja virkkausta ;)

Väsyä. Hilda valvoo, kiehnää, kitisee öisin, pienen vatsaa vääntää. Tää valvominen on niin uutta mulle, kolme edellistä on nukkuneet kuin enkelit ihan pienestä saakka. Väänteitä massuun taitaa aiheuttaa lehmänmaito. Kokeilussa on ollut maidoton ruokavalio ja yöt on olleet hiukan helpompia, välillä on jopa nukuttu ihan normisti. Vaan kun olen varsinainen juustollaeläjä, on maidottomuus aika tuskaa. Eilen sitten söin nälissäni aimo kimpaleen mozzarellaa...ja vot, ennätys saatiin aikaan: kolmelta nukkumaan (ja seiskalta herätys)!
Arvaatte varmaan, kuin pirtsakka pomppufiilis täällä on hyvin valvotun yön jälkeen...

Pirtsakkaa maanantaita teille muille! Tää lähtee nyt sormi suussa jääkaapille miettimään, mitä söis juuston sijaan...

14 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan sikatylsältä, mutta nyt sun pitäis vauvan nukkuessa päivällä torkkua itsekin ja unohtaa tuhannet puolivalmiit käsityöt ja niiden deadlinet. Lupaathan edes yrittää vähän lepäillä päivisin?

    Ja täältä ojentuvat yhdet auttavat kädet. (Tosin en mä ajatellut sun sukkia kutoa mutta muuten voin jelppiä...)

    Ihania löytöjä!

    VastaaPoista
  2. Voi ei! Kässä ja kirppis kuulostavat täydellisiltä, mutta valvominen ja pienen tuskan seuraaminen on kauheaa. Meillä on molemmat olleet kovin vatsavaivaisia ja kauhulla muistelen niitä aikoja. Voimarutistus teille!

    VastaaPoista
  3. voih... =( jaksuja sinnepäin.

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä sinne, valvominen on kyllä ihan tuskaa!

    Ihania kirppislöytöjä, erityisesti tosi söpö tuoli.

    VastaaPoista
  5. Kaikki muu paitsi valvominen kuulostaa ihanalta! Aikamoinen kaunotar tuo teidän kuopus! Tsemppiä valvomiseen!

    VastaaPoista
  6. Vaihteeks taas netti käytössä pääsee kommentoimaan:)
    Jotenkin mä ajattelin et oot varmaan väsy kun et oo postaillu.
    Ai teidän vauvasta tuli Hilda!!Onnea ihanasta vanhasta nimestä.
    Vitsit mitkä kirppis löydöt.Ihan kaikkee ihanaa oot löytänyt.Kuinka joku raaskii laittaa bungalowin liinan kirppikselle?Se oli sun Onni:)
    Meillä Lyyde on nukkunu nyt vähän paremmin.Ja toivottavasti nukkuu tän viikon kun mä oon taas työmaalla.
    Pieni on niin ihanan söpö:)Voi hyvin:)

    VastaaPoista
  7. mä täällä oon maidottomalla jo kolmannen kanssa. Soija- ja kaura jugurtit ja jäätelöt, soijajuustot ym on ihan hyviä korvaavia tuotteita. ja hyviä maitohappobakteereja äitille ja vauvalle, joohan! Kyllä se siitä! tsemppiä ja jaksamisia! :)
    Ihania ruusuja!!!

    VastaaPoista
  8. Ihania löytöjä olet tehnyt !
    Mä kyllä yhdyn tohon Nonnan kommenttiin, että yritä malttaa leveätä ne hetket jolloin on mahdollista ♥
    Energiahalaus täältä !

    VastaaPoista
  9. Onpa vaavilla suloset silmät! <3 Mut vaavi sais alkaa kyl nukkumaan, ja antaa äipänkin levätä!

    Lohduttaako, jos sanon, että tuttuja fiiliksiä? Severin vattavaivat onneks nyt helpottaneet, mut ei ne yöt niin herkkua silti ole. Ja puol kuudelta olis muka pakko jo nousta, nounou!

    Mut hei, aikahan menee hirmuäkkiä kuitenkin, ja se on surkukin, joten thumbs up!

    Ihanii kuvia, löytöjä, käsitöitä!

    VastaaPoista
  10. Huh, noin lyhyillä yöunilla tämä täti olisi ihan zombie :) Koita jaksaa! Pikkuneiti on niin suloinen.

    Ihania kirppislöytöjä. Kivaa tiistaita!

    VastaaPoista
  11. Nonna, sehän oliskin ollut hyvä idea, että kudot ne sukat ;) kiitos avuntarjouksesta! Viime yö oli parempi, oon suorastaan pirteä. Luulen, että lepääminen tekis hyvää, mutta kun ei malta...

    Selma, Kiitos! Uskon että tää vaihe menee nopeesti ohi -aika, oikea ruokavalio ja tropit auttaa...

    Pia, kiitos :)

    Hanna, kiitos! joo valvominen on kyllä kauheeta mutta sen kestää kun ajattelen et pian loppuu...;) toi tuoli meinasi jäädä hyllyyn, mut onneks kuitenkin otin sen. Olis harmittanut!

    Purnauskis, kiitos :) kirput ja kässät on todellakin sitä ihanuuksien parhaimmistoa kotiäidin arjessa!

    Sannu, kiitos! Hildan ristiäiset on parin viikon päästä, mutta nimi on jo annettu, kun hiukka venähti ristiäisten järkkäys.
    Mä oon niin onnessani tosta keittiöliinasta, just tollasen tarvitsin ja sain nyt sen 2 eurolla. Lyytille hyviä unenlahjoja ja sulle kivaa työviikkoa :)

    Taina, kiitos vinkeistä! Soijatuotteet mulla onkin jo käytössä, paitsi juusto. Ja tofua täytyy (taas yrittää;) tehdä! Noi maitohapotkin pitää hankkia, nyt on Disflatyl-tipat käytössä. Uskon samoin, et kyllä se tästä :)

    Riitta, kiitos -yritän malttaa pitää lepohetken :)

    Teija, kiitos :) ja kyllä lohduttaa...mä aina tsemppaan itseäni sillä, ettei kuitenkaan ole mikään koliikkivauva. Kyllä tän kestää. Täytyy tosiaan nauttia vauva-ajasta eikä toivoa, et se kuluis äkkiä. Sitä vaan ihmettelen, et miks toi pikkuinen nukkuu päivisin niin hyvin, mut öisin kitisee...?

    Merja, kiitos! Mullakin on välillä hiukan zombie-olo, mut uskon, et pahimman terän valvomisen kamaluudesta taittaa mammahormonit -kyllä tää tästä :)

    VastaaPoista
  12. Ihania aarteita ja suloisia kuvia!
    Tsemppiä pienokaisen hoitoon!!

    VastaaPoista
  13. Ihana vauva! Toivottavasti vatsavaivat hellittää pian.

    VastaaPoista
  14. Oi, mulla on mennyt ihan ohi, että vauvanne nimi on Hilda. Hildat on ihania! <3 :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)