maanantai 27. kesäkuuta 2011

Kotipihasta















Maalasin meidän hirvittävän rumasen ja likaisen aidan valkoiseksi jokunen viikko sitten. Sen jälkeen mies kaivoi rikkaruohot pois aidanvierustalta ja mä suunnittelin uuden penkin tulevan kukkaloiston kiilto silmissäni ja tuoksu sieraimissani :) 
 Jäljelle jätettiin vanhan kukkapenkin sekalaisesta seurakunnasta (ainakin vuorenkilpeä, pikkutalviota, liljoja, suurin osa rikkaruohoja, sammalta, heinää) vain valkokukkainen köynnösruusu, josta oli paleltunut viime talvena 2/3 ja yksi syysleimu. Ruusu tokeentui kummasti kun leikkasin kuolleet versot pois ja annoin kalkkia sekä uutta multaa. Nyt se on täynnä nuppuja, ihanaa! Oliskohan se lajikkeeltaan Pohjantähti, osaisko joku alan ihminen kertoa? 

Uusiksi kasveiksi penkkiin valitsin akileijoja, tuoksuköynnöskuusamaa ja yhden pioninkin sain mahtumaan ennenkuin tila yllättäen loppui. Tontin alla menee kallio ja sen päällä on paikoin vain kaksikymmentä senttiä kasvualustaa jonka tiesin kyllä, mutten millään uskonut juuri siinä kohdassa olevan niin vähän multaa... 

Lisäksi kylvin lemmikkejä ja jotain valkoisia tai vaaleanpunaisia unikkoja sekä tuoksuhernettä matalampimultaiselle osuudelle.
  Onneksi en hamstrannut noita pioneja enempää vaikka mieli tekikin, ne eivät olisi tuohon kohtaan mahtuneet.  

Lasten kesäkeittiökin sai ihan uuden ilmeen, kun vihertävänruskea tausta muuttui puhtaanvalkoiseksi. Vielä pieni hiekkis viereen, sen mies nikkaroi lomalla jos ehtii.

Vähitellen piha alkaa muuttua mieleiseksi, vaikka työtä vielä riittää. Hiljaa hyvä tulee...

Mukavia tulevia hellepäiviä!

p.s. yhdessä kuvassa ihana ja mieleinen arpajaisvoittoni, joka oli paketoitu vähintään yhtä mieleiseen kääreeseen, värikkääseen tapettiin -se tullaan hyödyntämään ihan varmasti! Kiitos Mari ♥  



torstai 23. kesäkuuta 2011

Iloista Juhannusta!





Huomasin tänään ekan pionin omassa pihassa. Viime kesänä istutettu valkoinen ihanuus kukkii nyt maljakossa juhannuksen kunniaksi.
Vaaleanpunaiset puskat aloittelevat kukintaansa lähipäivinä ♥.

Me suunnataan huomisaamuna kaveriperheen kanssa Ikaalisiin juhannuksen viettoon. Oltiin siellä viime vuonna myöskin ja omien mökkien puutteessa päätettiin tehdä siitä jokavuotinen perinne. Kiva lähteä! ...vaikka toi sääennuste nyt on mitä on ;)

Hyvää ja iloista juhannusta teille kaikille ♥

tiistai 21. kesäkuuta 2011

Hempeää makuuhuoneessa











Hirvee määrä kuvia meidän makuuhuoneesta. Se on ollut nyt viime ajat työn alla ja kokenut melkoisen muodonmuutoksen -harmi kun en tajunnut ottaa kuvaa "ennen" tilanteesta. Verrokkina on nyt vaan toi ihan alkuperäiskuva ennen kun me muutettiin tänne. Kuvassakin näkyvää sänkyä katselin tähän asti -kolme vuotta. Ja inhosin sitä kyllä aina, tunnustan nyt. En vaan tottunut sen väriin ja muotoon vaikka yritin. Rumasen sängyn lisäksi makkari oli tupaten täynnä pahvilaatikoita, listanpätkiä, epämääräisiä rasioita, venetavaroita, yhdellä seinällä 12 ikealaatikkoa täynnä kankaita...oli kyllä niin hirveen näköistä, että makkarin ovi pidettiin visusti kiinni vähintäänkin kun tuli vieraita.

Mutta nyt olen niin iloinen tästä muutoksesta! On ihana käydä nukkumaan ja herätä siistissä huoneessa. Vaikka puuttuuhan sieltä vielä listoja katosta,lattiasta ja oven ympäriltä. Kattolamppukin on iänikuisen vanha hirveä plafondi, joka muutossa vaan lykättiin kattoon, kun piti saada joku valo (miehen mielestä siinä tosin ei ole mitään vikaa, hah ;). Nyt tarttis jotain ideaa kattolamppuun; pimeähkö, matala huone eli jokin tehokas valaisin joka olis vielä nättikin...Olisko ehdotuksia???

Lämpöpatterin eteen on mies luvannut nikkaroida suojuksen, joka sitten toimii samalla ikkunalautana. Verhotkin olis kivat, mutta aika hankala viritellä laskosverhoa, kun ikkunaa pidetään auki melkein aina.

Kuvissa on mukana kivoja kirppislöytöjä: koppa vauvalle♥ 8e, enkelikortti 1e, pitsikassi 4e. Tykkään niistä kaikista tosi tosi paljon!
Uuttakin tuli hankittua, eli päiväpeitto(Tilpehööristä)ja hyllynaulakko (Wilhelmiinan Kammarista). Tykkään niistäkin tosi tosi paljon!

Hempeää ja vaaleaa on, mutta saa ollakin. Värejä voi aina ripotella lisää jos siltä alkaa tuntumaan...Nyt vaan nautin tästä kun vihdoin alkaa näyttää omanlaiselta. Nyt tää lähtee iltatoimille ja tyytyväisenä petiin :)

Mukavaa viikkoa ♥

maanantai 13. kesäkuuta 2011



Keskimmäinen täytti 7 vuotta. Yksi lahjatoive oli musta kitara. Aika ihana minusta, tekee mieli itsekin alkaa opetella soittamista, kun koko on oikea.




Kitarassa pitää olla olkahihna. Äidin virkkaama, mielellään...oikaisin hiukan, kun löysin kirppikseltä näin kivan. Musta emalipata on myös kirppislöytö tältä päivältä.





Voisin elää avocadoilla. Niitä menee nyt monta päivässä, nam. Lautanen on mummon vanha -noita samoja meillä oli lapsuudenkodissa.




Käynti Fidassa tänään tuotti iloisen mielen näiden löytöjen muodossa! Vanhat täkit on aina ihania ja meidän perheessä on yksi jonka lempivärejä keltainen ja oranssi ovat (se ei kuitenkaan ole toi Onni, heh ;). Kukkarasia taasen muistuttaa lapsuudesta; äidillä oli tuollainen ompelurasiana, mutta se hävisi johonkin jo kauan sitten. Tietääkö kukaan, mikä rasia on ollut alkujaan? Siis onko siinä myyty jotain?Karkkia, keksejä?



Tässä mun ruususet♥ poseeraa eilisessä helteessä. Tytöt on koko viikon isovanhempien kanssa mökkilomalla
ja meillä on 'vapaa'viikko. Ei olla koskaan oltu kolmea tai neljää yötä kauempaa erossa, siis mä ja lapset, ja nyt jo on hiukan ikävä. Viikko pitäis hyödyntää tekemällä kaikkea rästiin jäänyttä tän viikon aikana, esim:

-maalata portaat ja kaiteet
-raivata makkari tyhjäksi kaikesta muusta paitsi lattialle sijoitettavasta perhepedistä (mihin hittoon mä laitan kaiken sen tavaran!!! Fidaan kai!)
-suunnitella paikkoja vauvan tavaroille ja vaatteille ja raivata tilaa niille
-Käydä lastenhuoneet läpi ja karsia turhia leluja
-ommella verhoja ym.
-virkata parit synttärisienet
-maalata ja laittaa tv-huoneeseen pari hyllyä seinälle

Aloitin viikon tehokkaasti kirppistelemällä. Huomenna jatkan samalla kaavalla kun suunnataan naapurin rouvan kanssa Helsinkiin ja siellä johonkin kirppikselle. Ruohonjuuressakin ajattelin poiketa pitkästä aikaa. Niinhän se työlista lyhenee ;)

Mukavaa ja tehokasta alkuviikkoa!

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Kippis!





♥ Ihana helle ♥

Tänään olen suurimmaksi osaksi vain maannut ja juonut litratolkulla vettä. Kunnes muistin, että jääkaapin perukoilla on viime kesänä (!) Rosalan Handelsbodista ostettu kivennäisvesiputeli. Toimerruin sen verran, että ennenkuin nautiskelin juoman -joka oli muuten hyvänmakuista- räpsäisin kuvan söpöstä pullosta ja ihanista syreeninoksista joita sain tänään (kiitos N :). Samaisella hyllyllä jääkaapissa oli myös yksi pikkuputeli shampanjaa -ah kylmä kuiva kuohuvakin kyllä maistuisi kesän kunniaksi, mutta taidan siirtää muutamalla kuukaudella sen pullon korkkaamisen...

 Kippis vaan teile kaikille, viikonlopulle, lomalle ja kesälle!

Voikaa hyvin! 

p.s. kiitos ♥ihan hurjasti♥ viime postauksen kommenteista- vastaan niihin kyllä kunhan saan jostain energiaa :)



keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Tuulikaappi ja arvonnan voittaja







Kesäkuu ja helle -tätä olen odottanut!
Tänään meillä vietetään keskimmäisen kaverisynttäreitä. Olen hiukan siivoillut -tuulikaapista aloittelin. Naulakot notkuivat takkia ja housua...nyt ne on kaikki piilossa eteisen kaapissa. Pitäis vaan jaksaa korjata ne aina sinne pois silmistä! Esikoinen toivoi myös, että tuulikaappi olis aina tämän näköinen -kai hiukkasen epätodennäköistä ;) mutta nyt nautitaan siististä näkymästä.

Sitten vinkki: Kuvan haavit löysin Biltemasta sopuhintaan: 1,95e/kpl. Muistaakseni tyttöjen veneellä olevat haavit maksoi jokusen euron enemmän lelukaupassa. Noilla on kiva kalastella pikkukaloja ötököitä. Taitaa olla paras hakea itsellekin yksi, koska tykkään olla siinä leikissä mukana!

Ihanaa hellepäivää ♥

p.s arpaisin esikoisen avulla ja voittaja on numero 18! Maija, onneksi olkoon -lähettäisitkö mulle osoitteesi (spostiosoite löytyy tuolta sivupalkista) niin laitan kivaa kesälukemista tulemaan! Kiitos kaikille osallistujille ♥

...ja hei pian tulee eka arvonta lukijoille!