tiistai 27. syyskuuta 2011

Kuistin syksyä


 





Tänään pääsin pitkän tauon jälkeen käymään kirppiksellä.
 Oli muuten onnistunut kirppiskeikka, vaikka vauvanvaatteita, joita ostamani piti, löytyi vain jokunen. Kärry oli täynnä ihan muuta! Löydöistä laitan kuvia myöhemmin :)Kotiuduttuani tyytyväisenä ehdin ennen vauvan heräämistä vielä kuvailla kuistilla suloisessa auringonpaisteessa. Joka kylläkin paljasti pesemättömät ikkunat... 

Pelargonit odottavat sisällemuuttoa, ne nyt jo janoiset ja nyppimättömät raasut. Lukkifoobikkona en vaan voi enää loppukesällä ja syksyllä hoidella kukkasia :(  Mies lupasi häätää kahdeksanjalkaiset niistä sitten kun on aika tuoda ne sisälle. Pelargonien talvettamispaikan löytäminen täältä sisätiloista sai aikaan todellisen lumipalloefektin, mutta siitä myöhemmin lisää.
  

Iloa iltaasi!



sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Tänä viikonloppuna...



...olin ajatellut laittaa tänne kuvia syysasuisesta kuistista, josta muuten jaksan olla yhä suorastaan lapsellisen innoissani! Sinne on kiva suunnitella ja laittaa dekoreerausta -toisin oli vielä viime syksynä kun kuisti oli hämähäkkien ja pölyn valtakunta.
Viikolla haalin callunoita ja muita syksyisiä kasveja ja laittelin kuistia vauvan unihetkinä. Tarkoitus oli lakaista kuisti viimeistä nurkkaa myöten nyt viikonloppuna ja räpsiä kuvia. Mutta: Pahaksi onneksi mies kiikutti veneeltä mahtimäärän patjoja ja ikeakasseja täynnä tavaraa ja mihinkäs muuallekaan ne jäivät kuin kuistille odottamaan talvisijoitustaan. (Joka muuten on ihan tuskaa joka vuosi, mihin ihmeeseen kaikki on viimekin vuonna muka mahtunut?!?)

Pääsin eilen yllättäen viettämään iltaa, mutten suinkaan mihinkään baariin vaan Lisa Williamsia katsomaan yhdessä kaukana asuvan ystävän kanssa. Ystävän ystävälle tuli työkiireitä joten mulle järjestyi tilaisuus lähteä mukaan. Hiukan erikoisempi illanviettotapa, muttei ollenkaan huono -ja olipa niin kiva päivittää kuulumiset ystävän kanssa :) Hyvän mielen ilta, sanoisin!

Hyvää mieltä toivotan myös juuri sinulle!

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Tuorepuuroa ja tunnustuksia













Tuorepuuroa!

Käväisin eilen Ruohonjuuressa ohimennessäni. Olen himoinnut chia-siemeniä niitä kerran CocoVista ostetussa supersmoothiessa maistettuani. Chia-siemeniä -ja muutakin hyvää- tuli siis kotiin kassissa, ja illalla tein tuorepuuroa. Hyvää, helppoa ja terveellistä! Ohjeen bongasin CocoVin omasta blogista, ja puuroon tulee liotettuja siemeniä, raastettua omenaa, ripaus suolaa, maun mukaan hunajaa ja kanelia. Kelpo iltapuuro, aamupala tai välipala. Ja elimistö kiittää! 


Chia-siemenistä kerrotaan pussin takana mm. näin:
Chia-siemen sisältää n. 40% arvokkaita kasviöljyjä (omega3 + omega6), noin 20% proteiinia, runsaasti kuitua, antioksidantteja, vitamiineja (A, B1, B2, B3) sekä mineraaleja, joista varsinkin kalsiumia, magnesiumia, rautaa ja sinkkiä.

Täältä lisää tietoa, jos joku kiinnostui!
Toivottavasti nää linkit nyt toimii...


Tunnustuksia!

Olen saanut tunnustuksia, mutta hitsit, kun olen niin kehno niitä julkaisemaan. Tai ainakin aikaa kuluu, ennekuin muistan/saan aikaiseksi tehdä asialle mitään. 
Ainakin Nonnukka ja Taika -iso lämmin kiitos teille! Jos joku muu vielä on laittanut tunnustusta ja se on unohtunut, saa huikata :)


Tämä tuli Nonnukalta! Kiitos :)

 Tunnustuksen saajan kuuluu kertoa lempi 1)väri 2)ruoka 3)paikka, jossa haluaisi käydä.

Lempiväri on vaaleanturkoosi. Valkoinenkin vahva suosikki!
Lempiruoka on broileripaistos (broileria, paprikaa, sipulia, valkosipulia, juustoa, mausteita, nammmm....) tsatsikin kera.
Haluaisin käydä monessakin paikassa...ainaskin Tanskassa Skagenissa ja Uudessa-Seelannissa.   



Tämä taasen on saatu Taikalta, kiitos :)
Tässä tunnustuksessa kerrotaan 8 uutta asiaa itsestä -aika vaikea tehtävä, joten lainaan Taikan aloituksia.

1)Kun sisustan...se jää usein keskeneräiseksi.
2)Minua inspiroivat...no tällä sisustuspuolella teidän muiden blogit, joista saa aina uutta intoa laittaa omaa kotia!
3)Koti on minulle...tärkein paikka maailmassa. Pesä, turvapaikka!
4)Kotona...viihdyn hyvin yksinkin, tykkään olla vaan, tai touhuta ja sisutaa, haaveilla ja suunnitella.
5)Jos olisin huonekalu...olisin pehmeä, mukava sohva...
6)Jos olisin väri...olisin vaaleanturkoosi.
7)Parasta asuinalueessamme...luonnon ja palvelujen läheisyys.
8)Nyt olen koukussa...tähän vauvaan. Valokuvaamiseen. Lempikirjailijan teoksiin, joihin palaan aina uudestaan ja uudestaan. 

Kohta suunnataan koko perhe pihahommiin, omppuja keräämään, laittamaan puutarhakalusteet talvisuojaan, siivoilemaan, nauttimaan yhdessä puuhailusta ja kauniista syysauringosta.

Pirteää päivää!

perjantai 16. syyskuuta 2011



Olsson&Jensenin ihanuuksia. Toi kaappi on puuta, kauniisti kulunut. Voisin ottaa sen tänne meille, vaikka onkin vihreä, niin ihana se oli!
Olsson&Jensen


Mä ja vauva taidetta tekemässä ;)

Marjaana ja Johanna Decora Framesta.

Vaihdettavia pahvikehyksiä, tykkään!

Lisää Decora Framea...

Trash Design -osastoa...myös alakuvissa.




Kaunista mustavalkoa...

...ja raikkaita värejä!


Pääsin tänään ihanaksi yllätyksekseni miehen siivellä Habitareen. Vauva liinaan ja menoksi! Kolme tuntia humpsahti kevyesti ja vielä jäi antiikit ja taide katsastamatta.  Kamera räpsyi tiuhaan, tässä jotain tunnelmia.

Uusi tuttavuus oli Decora Frame . Kivoja pahvikehyksiä ja kortteja, joista saa yhdistelemällä sisustustauluja. Pahvikehyksillä saa myös mukavasti ilmettä valokuviin. Käykääs kurkkaamassa Decora Framen inspiraatiokuvasivua: kauniita kuvia. Ja todellakin inspiraatiota! Haluan heti alkaa raivata kotia, haluan selkeyttä ja siisteyttä, haluan mustavalkoisuutta (tai mun tapauksessa valkomustuutta;). Joten heti, kun aikaa löytyy, laitan tuulemaan. 
Johannan ja Marjaanan kanssa tuli rupateltua hetki, vilkutukset! Oli hauska tavata!
Mukaan lähti muutama juttu heidän osastoltaan, ja heti kotona -kun olin nähnyt ihanaiset inspiraatiokuvat- harmitti, miksen ostanut enempää. Onneksi niitä saa Decora Framen nettikaupasta...

Kylläpä teki hyvää päästä ihmisten ilmoille ja vielä noin kivan jutun merkeissä. Ja meikata ja pukea päälle jotain muuta kuin imetys-kotiasua (niin jaa mikäs pakko se on kotonakaan olla meikittä ja kotiasussa??). Kiitos T!

Hauskaa viikonloppua :)

edit: huomasin, että toi Decora Framen linkki ei toimi, vaikka kirjoitustilassa testatessa toimii...missäköhän vika?

keskiviikko 14. syyskuuta 2011



Vihreää...
Merenneidon pesupähkinät, uusi tuttavuus. Pesevät ei-tahraisen pyykin ihan kivasti...pyykki on puhdasta ja omatunto samoin kun voi vähentää pesuaineen käyttöä. Koska pyykkiähän meillä pestään ja paljon! Pesen näillä normipyykkiä, en siis vauvan pukluja tai isompien ketsuppitahroja -tosin nekin saattaisivat lähteä, jos kokeilisi sappisaippuaa kaveriksi. Suosittelen!





Sinistä...
kauraomenapaistos ja vauvis. Ihania molemmat! Mitenköhän taas jaksaisi pyristellä irti tästä sokerikoukusta? Kesällä oli niin helppoa, kun pystyi korvaamaan epäterveellisyydet mansikoilla, kirsikoilla, vatuilla, herneillä ja muilla tuorenameilla. Omput ja porkkanat ei ihan yllä samalle viivalle kesäherkkujen kanssa :/ No, aikani kun ihmettelen tätä hiilarien aiheuttamaa tunkkaista oloa niin eiköhän taas ala järkevämpi ruokavalio houkuttaa...



  
                       Pinkkiä...                                                                          no  vauvahan se siinä taas :D pieni on joutunut kuvatuksi aikas paljon mutta minkäs teet, kun kotiakaan ei nyt sen kummemmin viitsi esitellä -vapaahetket vietän mieluummin vaikka tässä koneella kuin imurinvarressa.   
 Hauskaa iltaa jokaiselle!

lauantai 10. syyskuuta 2011

Tytöt poseeraa...













Isommat olivat mummin ja papan kanssa teatterissa. Lähtötunnelmissa oli hymy herkässä! Oli ollut tosi hyvä esitys, Kolme iloista rosvoa. Muistan, että kävin sen itsekin katsomassa lapsena ja tykkäsin :)

Neljävuotias oli kuin sitruunan syönyt kun siskot poseerasivat iloisina. Lupaus omasta tulevasta teatterireissusta ei paljoa lohduttanut! Pienen hymy löytyi vasta, kun sai kuulla pääsevänsä isin kanssa kahdestaan uimahalliin...

Että tällaiset päivän asut ja ilmeet tänään :) Oma asu (imetykseen soveltuva kotiasu) ja ilme (herätyksiä öisin ja valokynä visusti meikkipussissa) kun eivät kameraa tänään kestä, heh-eh.

Rentoa ja leppoisaa viikonloppua! 

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

onnen onnen omenoita






Meillä on hyvä omenasato tänä syksynä. Aina satoisan Sariolan lisäksi Punainen Melba notkuu näitä rapeita, makeankirpeitä, raikkaita herkkuja. Joita voisi syödä kerralla koko kulhollisen. Nämä kuvien omput tosin päätyivät perheelle iltapalaksi kaura-omenapaistoksen muodossa...

Naapurit on lahjoneet meitä vauvan kunniaksi rotinaherkuin, on saatu mamman marjapiirasta, porkkanakakkua ja pullakranssi. Vauvakin on saanut kaikkea kivaa. Kenkää, helistintä, vaatetta, kukkia. Ihania naapuja meillä!

Lähden tästä iltapalaherkuille, etten jää ilman...

Kivaa alkavaa viikkoa!

torstai 1. syyskuuta 2011

Lisää vauvaa...






Mikä näistä ei kuulu joukkoon, mikä näistä ei kuulu joukkoon, mikä näistä ei kuulu joukkoon? Se on älypää, joka arvaa sen!


Iso kiitos teille kaikille ihanille  onnitteluista!!!

Kuvissa se, mikä täyttää nyt päivät ja yöt...eli pari räpsyä vauviksesta♥.  ♥Pikkuvauva-aika on ihanaa!♥
Täällä ei tapahdu nyt hetkeen muuta kuin vauvajuttuja ;)
Yritän kyllä keksiä tänne jotain muutakin, kunhan tää alkutaival tasoittuu. Ensi viikolla arki alkaa toden teolla, kun mies palaa isyyslomalta töihin. Nyt mä olen saanut enimmäkseen vaan nauttia vauvan seurasta, kun mies on pyörittänyt arkea.

Palaan tänne sitten kun ehdin!

Leppoisaa loppuviikkoa/viikonloppua jokaiselle ♥