torstai 28. helmikuuta 2013







Viikot kuluvat, mutta blogi ei vain päivity. 
Päivät täyttyvät tavallisesta arjesta ja jotenkin se talvipesä-moodikin jäi päälle. 

Olen menestyksekkäästi viettänyt älä osta mitään -viikkoja. Kunnes tiistaina pääsin hypistelemään ihania Lumoan-tunikoita ja koruja Lasipalatsin pop-up -myymälään. Kuvan Sointu-tunika lähti mukaan, siitä olinkin jo haaveillut. Ja on heti kovassa käytössä.
Kiitos vielä kutsusta, Suvi :)

Tunika olikin oikeastaan palkinto (numero 1) itselleni. Olen viettänyt nyt 6 viikkoa sangen kurinalaista elämää. Siivittäjänä on ollut Jutta, kukas muukaan! Vielä neljä viikkoa jäljellä (sitten on seuraavan palkinnon vuoro ;). Tavoitteena on saada lisää lihasta ja ihan mukavasti voimat ovatkin kasvaneet kovan treenin ja hyvän ruokavalion avulla.
Olen ollut niin tyytyväinen tähän suunnanmuutokseen! Helpommaksi ei voi enää mennä, kun saa valmiit ruokaohjeet ja treeniohjelman -ei tarvitse enää miettiä, mitä syödä tai miten treenata. Ja tuloksia syntyy :D
Suolaa siis kuluu, samoin syntisen hyviä proteiinipatukoita...

Hesarissa oli tiistaina hyvä kolumni Sami Sillanpäältä. Mielenhallinnasta. Kannattaa lukea Hesarin sivuilta. Tämäkin kohta oli niin hyvä:


Hyvää mieltä, folks :)

tiistai 12. helmikuuta 2013








Tammikuussa täällä on:
vietetty hiljaiseloa kotona
nautittu tavallisesta arjesta
löhötty perjantai- ja lauantai-illat koko perhe sohvalla tv:n äärellä
kuntoiltu hiihtäen, kahvakuulaillen, rautaa nostaen
aloitettu uusia harrastuksia -telinevoimistelua, kuntosalia-
syöty terveellistäkin terveellisemmin (ei sokerin hiventäkään viikkoihin, hyvä minä!)
valmistettu ahkerasti kotiruokaa
annettu kamerankin olla talvilevolla
tehty käsitöitä hiljaa hyvä tulee -tyylillä
katsottu -ja koukututtu- Vallan Linnake -sarjaa
luettu joululahjakirjoja
luettu Onneli ja Anneli -kirjoja iltasaduiksi
oltu kumman tyytyväisiä talveen
ja hiukan tyytymättömiä kodin ahtauteen
jahkailtu tapetoinnin kanssa
 iloittu Hildan kasvavasta sanavarastosta (äijä=äiti! isi! ei! ai jaa! täällä! tässä! no? tänne! lukee! kiija! pelaa! älä! halaa! kuka?)
käyty ahkerasti perhekerhoissa
oltu onnellisia.

Harvinaisen mukava tammikuu siis!
Blogihan se tässä on kärsinyt, mutta jos vähitellen saisin taas intoa kuvata ja laittaa jotain tännekin.  
Kivoja helmikuun päiviä kaikille!