torstai 3. huhtikuuta 2008

Matka- ja sohvakuumetta...

Olen ihan tohkeissani. Syy numero yksi. Huomenna, ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen, olemme lähdössä mieheni kanssa viikonloppumatkalle kahdestaan. Kohteena Budapest. Haaveissa ja odotuksissa kiireetöntä istuskelua katukahviloissa, villiä shoppailua ostoskeskuksissa, hyvin nukuttuja öitä, rentoa olemista...ja kuvassa olevilla kengillä kävelemistä, jotka siis ovat hiukan eri tyyliä kuin jokasään goretexit tai muut kengät, joita tapaan käyttää lasten kanssa ulkoillessani ;)




Lehdet lähtevät mukaan, jospa matkalla vihdoin ehtisi muutakin kuin selata ne läpi...


Syy numero kaksi. Olen jo jonkin aikaa haaveillut keittiön sohvasta, sellaisesta, joita näkee ihanissa ruotsalaisissa blogeissa. Olin melko pessimistinen sellaisen löytämisen suhteen, mutta päätin kokeille Huuto.nettiä, ja jippii, siellä oli huudettavana sohva juuri meidän keittiöömme! Ei ehkä ihan samanlainen kuin blogisohvat, mutta minusta IHANA. Jippii toisenkin kerran, minun huutoni voitti ja sohva odottelee jo noutajaansa... Se on tosin huonossa maalissa, ja vaatii perusteellisen kunnostamisen. Enköhän kesän aikana, viimeistään, saa sen kuntoon. Mielessäni istuksin jo sohvalla nojaten kauniisiin tyynyihin, luen sisustuslehtiä, juon kahvia ja nautin hyvästä suklaasta...

Kuvia sohvasta myöhemmin.


Nyt on pakko alkaa tehdä jotain aamuisen lähdön eteen, tai ei tarvitse mennä nukkumaan ollenkaan...


Hyvää viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)