tiistai 25. maaliskuuta 2008

Kevättä ja ruusuja...






Takana rentouttava loma, edessä vihdoinkin Ihana Kevät!!! Olen ehdottomasti kevätihminen, heti joulun jälkeen alan jo haaveilla mustarastaan laulusta, raikkaasta kevään tuoksusta, ensimmäisistä leskenlehdistä, kukkivista omenapuista, puutarhatöistä, lämmöstä...Ja ihan pian on huhtikuu, talven on pakko jo loppua (täälläpäin joku voisi tietysti kysyä että ai minkä talven? Kuraista syksyähän se melkein koko ajan on ollut...)!





Lomalla ehdin vihdoinkin kokeilla Tilda-ruusujen tekemistä, joka osoittautui mukavaksi puuhaksi. Olen suht tyytyväinen tekeleisiini, vaikka varsinkin terälehtien kanssa on vielä säätämistä. Ainakin yksiväriset Tilda-kankaat ovat jotenkin ohuita, venyviä ja vanuvia, jämäkämmästä kankaasta ommellen nekin varmaan onnistunevat paremmin. Tytöt ovat toivoneet Tilda-enkeleitä tai nalleja, jos vaikka uskaltaisin seuraavaksi sellaista yrittää.

Siis sitten joskus, kun olen ensin hoitanut muita jonossa tai työn alla olevia projekteja pois alta, esimerkiksi

- liinavaatekaapin maalaus
- nukensängyn ja muiden pikkuesineiden maalaus
- kesäkassin ompeleminen
- keittiön pöydän ja tuolien maalaus
- erinäisten verhojen ja koristetyynyjen ompeleminen

Hui. Ehkä olisi parempi olla tekemättä listoja, heti tulee mieleen, että millähän ajalla nuokin tekee ;)

Ihanaa viikon alkua!

2 kommenttia:

  1. Mukavalta näyttää tuo sinun suunniteltujentöiden-tekolista!!!
    Listoja on hyvä toisinaan tehdä!!!
    Sitten on mukava viivata yli,kun homma on hoidettu!!!=O)
    Minun listalleni taitaisi tulla niin paljon kaikkea vähemmän mukavaa duunia,että en innostu tekemään listaa...
    Minullakin riittäisi maalausjuttuja!!
    Rapun kaiteet tarvitsisivat ehdottomasti valkaisun.
    Kaikki ovet pitäisi maalata ja listoittaa!!!
    Tapiseeraamaan olisi jo syytä ryhtyä....
    Työläitä hommia,joita ei ole yksin kiva tehdä!!!
    Siispä ne siirtyvät hamaan tulevaisuuteen....taas...
    Ommella kyllä voisi!!!=O)
    Se on ihan rentouttavaa puuhaa,jos viitsii kaivaa ompelukoneen esille ja varautua siihen älyttömään lanka-ja kangassuikalesotkuun!!!=O)
    Mukavaa puuhastelua sinulle toivottelen!!!
    Kauniita nuo sinun ruususi!!!<3

    VastaaPoista
  2. Essun tasku,
    listahan tuosta sinullekin kertyi;)
    Itse lopetin listaamisen, koska niitä vähemmän mukavia tekemättömiä töitä on liikaakin, alkaen ikkunanpesusta ja kodinhoitohuoneen suursiivouksesta laatikoiden järjestämiseen...plääh. Mukavampaa on tehdä noita näkyviä juttuja... Kiitos ruusukommentista :)
    Hauskaa puuhastelua myös sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)