sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Hyvää Uutta Vuotta...

...Teille kaikille blogissani vieraileville!
Joulu ja Uusi Vuosi on nyt perusteellisesti juhlittu, kuusikin jo pihalle kannettu ja nyt voikin alkaa kevättä odottelemaan ;)
Blogini on ollut viikkotolkulla puolipakollisella tauolla, joka jatkunee vielä hetken. Kotikoneemme on oikutellut alkusyksystä saakka, ja jossain välissä uskoin sen johtuvan huonoista nettiyhteyksistä, mutta syyllinen onkin ollut rakas läppärimme, joka on nyt huoltoon lähdössä. Lisäksi oli sitten jouluhässäkkää, remonttikin otti ison harppauksen eteenpäin -saunaan päästiin aatonaattona, vessa valmistui alakertaan ja jotkut alakerran seinät saivat paneelia ja maalia pintaansa. Eli uutta näytettävää on sitten, kun saan oman koneen takaisin. Jos ihan kauhean kauan menee, voin kai kuvia laittaa tältä miehen työkoneeltakin, mutta mieluummin hoidan blogia omalta koneelta käsin...onneksi sentään pääsen teidän muiden blogeja seurailemaan :)

Mukavia talvisia päiviä :)

6 kommenttia:

  1. Hyvää alkanutta vuotta sinullekin.
    Odotellaan että saat tehtyä postauksia..
    Mukavaa kun vierailet blogeissamme..

    VastaaPoista
  2. Meinasinkin jo alkaa "huolestumaan", mutta konehan se siellä vaan temppuilee ;)

    Ja teillä on ollutkin siellä melkoinen remonttivilske menossa kun joulusaunaankin pääsitte. Ihanaa! Ja onnea siitä. Meillä on saunan osalta tavoitteena päästä juhannussaunaan ;)

    Mukavaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Heips! Löysin vasta blogisi ja ihastuin kovin, sinulla on kauniita kuvia. Lueskelen siis varmasti jatkossakin :). Mukavaa uuden vuoden alkua!

    VastaaPoista
  4. Hyvää uutta vuotta sinullekin!

    Odottelen kovasti uusia kuvia :)

    VastaaPoista
  5. Hei!
    Olen muutamaan kertaan käynyt kotisi kuvia ihastelemassa ja kaunista valkoista ja valoisaa jälkeä olette upeasti urakoineet. Huomasin, että ikkunakarmit ovat myös saaneet uuden valkoisen pinnan ja olisinkin kysynyt millainen projekti se on ollut. Oliko suuritöinen ja aikaa vievä, kun itsekin tahtoisin saman tehdä, mutten tiedä riittääkö aika/ rahkeet...
    Kiitos jo etukäteen ja mukavaa vuoden jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Moikka kaikki!

    Krisse: enpäs sitten olekaan päässyt edes blogivierailuille...tulen kyllä!

    Kati: Kiitos...joulu- ja juhannussaunathan ne taitaa olla ne suomalaisten pyhät saunomispäivät, joten hyvä tavoite :)

    Lumianna: Kiitos&Tervetuloa! Tulen vastavierailulle!

    Hanna: Kuvia tulee, kunhan saadaan jotain ihan valmiiksi asti. Nyt repsottaa siellä ja täällä eikä sellaista ole kiva näyttää...

    Anonyymille vielä, että me vaihdettiin koko ikkunat, koska osassa oli karmit niin kosteuden vaurioittamat, että olisi ollut kauhea työ korjata niitä, ja myös siksi, että saatiin samalla valkoista karmia ilman maalausurakkaa...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)