perjantai 26. helmikuuta 2010


Helmihyasinttien tuoksu on sitten ihana! Makea, hunajainen, keväinen. Ihme ja kumma, näitä oli eilen Prismassa -1,90e kappale. Tosin pieni erä, tai sitten olivat jo lähes loppuunmyytyjä.
Meillä istua napottaa sohvalla kolme punaposkista tyttöä lopen uupuneina. Takana on hauska päivä -lapset pääsivät ekaa kertaa kunnolla rinteeseen. Esikoinen ja keskimmäinen saivat opetusta tunnin verran, ja johan alkoi sujua. Sitä silmien loistetta ja onnistumisen iloa! Kuopuskin laski innolla minun ja mieheni kanssa pikkumäessä monet laskut, kunnes uhmaraivari keskeytti lupaavan alun. Kaksi- ja puolivuotiaan rajattomalla itseluottamuksella, suorin suksin kohti väkijoukkoa -MINÄ OSAAN ITSE- älkää vain auttako...Päätettiin yksimielisesti, että nyt on pienimmän tämän talven laskut laskettu, ja rinteeseen suunnataan kahden isomman kanssa. Jospa ensi talvena sitten koko perheen voimin, kun pikkuisellakin on jo enemmän malttia, ainakin toivottavasti!
Kävijämittari näyttää mukavia lukemia. Lukijoitakin on jo yli sata -huimaa! Muutaman postauksen päässä häämöttää päivitys numero 200. Aika monta hyvää syytä järjestää arvonta, vai mitä! Ihan lähiaikoina!
Hauskaa viikonloppua :)

9 kommenttia:

  1. Oh your photos of this flowers look so lovely!!! I like this kind of flowers so much!
    Hugs Yvonne

    VastaaPoista
  2. Kauníita ovat nuo keväiset kukat!

    Hurjan kuuloista tuo pienimmän rinnekokeilu :) Mutta tuntuma on otettu ja siitä on ensi vuonna hyvä jatkaa.


    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Meilläkin on suunnitteilla lähteä rinteeseen ensi viikolla, tai jo huomenna, 5 ja 3 vuotiaiden kanssa (jee, pieni loma mullakin). Meidän lähirinteen valot näkyvät postilaatikolta, joten olen itse kaikki lapsuuteni talvet lähes asunut siellä... ;)

    Kauniita nuo helmihyasintit. Voi kumpa tänne meidänkin kauppaan ne saapuisivat pian!!! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Ihania helmiksiä!

    Minä nautin meidän eilisestä laskettelupäivästä, koska kaikki sujui niin helposti. Ketään ei tarvinnut retuuttaa tai nostella. Mukana meillä siis isot (9 ja 7 v) ekaa kertaa ja hienosti osasivat. Täällä ylpeä mamma. =)

    Mukavaa viikonloppua naapuriin!

    VastaaPoista
  5. Voi, että miten kauniita helmihyasintteja. Tulee niin keväinen olo..ihanaa! Pitääpä täältäkin prismasta kattoa löytyiskö. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Kuulostaapas vauhdikkaalle tuo teidän rinnereissu. :) Ihania kukkakuvia. Hyvää viikonloppua! Ja joo, arvontaa siis odottelemaan, ne on aina kivoja.

    VastaaPoista
  7. Oih, miten ihanat kuvat !!!!
    Täytyypä seurata noiden markettien kukkaosastoja....
    Mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
  8. Ihania kukkaisa. Tahdon, tahdon, tahdon kans. Ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Yvonne, thanks :) I like these flowers much, too!

    Emilia, kiitos! Kevätkukat ovat lempikukkiani...
    Pienimmän rinnekokeilu olikin ihan hauskaa -näin jälkikäteen-... teillä taitaa pikkumiehen oma tahto (uhma)vielä uinailla enkelinkuoressa?

    Kati, kiitos :) Olisipa meilläkin rinne noin lähellä! Hauskoja laskuja ja mukavaa lomaa!

    Nonna, kiitos. Kyllähän se on joo niin, että ihan pienten mukaanottaminen rinnereissuun on oikeaa oman oksan sahaamista, ainakin jos mielii helppoa
    päivää :)

    Nonnukka, kiitos kommentistasi :) Ja onnea helmihyasintinmetsästykseen!

    Miia, kiitos :) Vauhtia riitti ja raivokohtauksia -siis kuopuksen ;)
    Arvonta tulee, kun keksin palkinnon!

    Sari, kiitos :) Toivottavasti löydät helmiksiä marketista. Ja toivottavasti niitä tulisi kaikkiin pienempiinkin kauppoihin. Ostaisin välillä vaikka Siwasta mieluummin helmihyasintin kuin tulppaaneja...

    Piupau, kiitos :)
    Mukavaa viikkoa sinulle myös!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)