perjantai 5. maaliskuuta 2010


Kuopuksen hylly. Kiva säilytyspaikka kaikenlaiselle pikkutavaralle! Ostin hyllyn Fidan alesta viidellätoista eurolla. Alkuperäinen 30e oli mielestäni vähän liikaa...vaikka eihän sillä kolmellakympilläkään olisi uutta ostanut. Näin sitä tulee pihiksi kun shoppaa kirppiksillä :D Kuten näkyy, vieläkin pohjamaalissa. Tahdoin sen kuitenkin jo seinälle, aion maalata sen tuossa paikallaan. Maalarin valkolakka kun kestää kuivua aika kauan, eikä meillä ole hyvää paikkaa, jossa hylly voisi rauhassa kuivua. Kuopus saa sitten maalauksen aikaan nukkua siskojen kanssa samassa huoneessa, ja pahimmat käryt pysyvät oven ja lukkojen takana.
Kiitos muuten vielä edellisen postauksen kommenteista! ElNaturalistat houkuttelevat...
Iloista, keväistä ja aurinkoista viikonvaihdetta :)

13 kommenttia:

  1. Fidassa on kyllä välillä vähän yliammuttu hintoja. Näin vähän aikaa sitten likaisen Ikean perusjakkaran, sen missä on kaksi porrasta. Maksaa tyyliin 12 euroa Ikeassa, oli hinnoiteltu 18e Fidassa. Meinasin käydä sanomassa, mutta en sitten jaksanut lähteä kommentoimaan kuitenkaan :-) Olis hauskaa, kun jostain saisi vielä oikeasti HALVALLA. Käytkö sä muuten siellä Matinkylän takana Kierrätyskeskuksessa koskaan? Musta siel on mukavasti huonekaluja aina, mutta osaavat nekin hinnat niille laittaa :-/

    VastaaPoista
  2. Ihana hylly!

    On kyllä totta, että välillä hinnat kirppareilla ovat korkeita. Siinä on sitten päässyt unohtumaan se kirpputorien perimmäinen idea... Mutta onneksi välillä tekee superhyviäkin löytöjä!

    VastaaPoista
  3. Muistuttelen vielä, että hyllyn hinta oli eka visiitillämme 40 euroa. Mutta onneksi maltoit odottaa! =)

    Saanko muuten kopioida tuon lintulaukun mallin? Siitä vois tehdä muutaman pääsiäispehmon. Kiva malli isoine silmineen.

    Syötävän söpö tuli hyllystä!

    VastaaPoista
  4. Ompa ollut hintaa hyllyllä Fidassa, samaa mieltä muiden kanssa että välillä käytetyn tavaran hinta on uskomattoman korkea!

    Söpöjä tavaroita hyllyssä, meiltä löytyy paljon samoja :)

    Ihanaa aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Oh this looks lovely!!!
    Have a wonderful weekend! Hugs Yvonne

    VastaaPoista
  6. Ihana hylly ja minusta todella hyvän näköinen nuinkin!

    On kyllä aivan loistavaa, kun tekee hyviä löytöjä todella halvalla :)

    Mukavaa viikonloppua!

    Maria

    VastaaPoista
  7. Olen käynyt täällä aika ajoin ihastelemassa. Blogisi on todella miellyttävä. Ja tuo aiemmassa kuvassa oleva kassi on todella ihana! Aurinkoista kevään odotusta!

    VastaaPoista
  8. Ihana hylly!! :)
    Itsekin pitäis alkaa enemmän käymään kirppareilla, tulee kuiteskin melko vähän käytyä, osa syynä siihen tietty ettei meillä täällä korvessa oo kirpareita, mut kaupungissa käydessä vois ihan hyvin käydä!!
    Kyllähän sieltä joskus tekee tosi hyviä löytöjä!! :)

    VastaaPoista
  9. Kävin ihastelemassa kaunista kotiasi ja blogiasi! =)

    VastaaPoista
  10. Kiva hylly, ja kauniita tavaroita siinä :-)

    VastaaPoista
  11. Ihana hylly. Mun pitäis kans löytää tuollaisia lapsille huoneisiinsa... Oon nyt ollu liian laiska kirppistelijä;)

    VastaaPoista
  12. Ihana hylly! Pesee uudet mennen tullen!
    Muutenkin ihanaa tavaraa pikkuisen hyllyllä!


    Niin ja oikein ihanaa naistenpäivää sinne teille!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)