tiistai 24. elokuuta 2010

7 asiaa ja vähän asian vierestäkin...



Nettishoppasin hiukkasen pitkästä aikaa ja nyt meillä on Uusi Matto! 1.Meillä ei juurikaan käytetä mattoja, inhoan mattojen imurointia ja tuuletusta. Hyvä syy olla ilman niitä on myös Onni koiranen: sillä on muistissa pikkupentuajoilta vieläkin, että kun lattialla on jotain levitettynä, on se kutsu saapua paikalle helpottamaan hätää...

No, nyt rohkaistuin ja ostin tämän pitkään himoamani kukkamaton (Greengate, sisustuslaventeli.com). Sen paikka on yläkerran aulassa, jonne koira ei pääse.

Näkyypä kuvissa taas kertakaikkisen jämähtänyt remonttitilannekin. Listat puuttuu yhä. Ei etene...vaikka kyllä me taas kerran suunniteltiin, että jos jouluksi olis valmista. Niin ja noi lasipurkin valot laitoin  jo yövaloksi näihin loppukesän pimeisiin öihin. Kohtahan saa jo ripustaa valoja sinne tänne, kun yhä pimenee ja joulu alkaa lähestyä...

Kiitos vielä ihanat ihmiset monista ihanista vastauksista siihen töihinpaluupostaukseeni. Nyt on jo helpompaa, kuopus jää ilman itkuja ja on tyytyväinen päiväkotieloonsa. 2.Minäkin uskallan ja osaan jo vähitellen nauttia töihinmenosta ja ennenkaikkea ihanasta työyhteisöstä tuntematta huonon omantunnon kolkutuksia!

Niin ja ne loput 5 satunnaista asiaa minusta:

3.  Haluaisin toisen koiran Onnille kaveriksi!
4. Olen tosi tyytyväinen elämääni juuri nyt.
5. En tykkää siivoamisesta.
6. Himoitsen Totally Black -jätskiä alituiseen.
7. Näen paljon hauskoja unia :D

Ilahtunut kiitos sulle Teija ja edit: sulle myös Nanna tästä tunnustuksesta, jonka ansiota tämä seitsemän lista siis oli...


Koska tähän aikaan pitäisi jo olla nukkumassa bloggaamisen sijaan, jätän lähettämättä tätä tunnustusta eteenpäin. Ne hauskat unet kutsuu jo...

10 kommenttia:

  1. Hienoa, että tuntuu jo paremmalta! Miten Onni on pärjännyt yksin kotona?

    VastaaPoista
  2. Matto on niin kaunis :)

    Minäkään en oikein osaa mattoja pitää, aina niihin joku pieni kompuroi tai ne ovat muuten vain kasassa. Mutta kyllähän ne tiettyä tunnelmaa tuovat, ja varsinkin, kun olen perinyt mummini omakutomia mattoja.

    VastaaPoista
  3. Kaunis matto, mutta söpö on typsykin :)

    Hyvä että hoitoonmeno sujuu jo!

    VastaaPoista
  4. Ihania mattoja ♥ Tuo räsymattokin on niin hempeän kaunis...
    Ja hienoa, että arki alkaa sujumaan :)

    VastaaPoista
  5. Almalta terveiset Onnille. Meillä mennään vähän samaa kaavaa mattojen suhteen. Tuo gg:n matto on ihana ja sopii teille!

    Terveiset täältä toisesta keskeneräisestä talosta :)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana tuo matto, teidän herkullisen suloiseen kotiin sopii kyllä nuo GG:n jutut.

    Kiva kun laitoit kasvokuvan :) Tosin olet ihan erinäköinen mitä olin aikaisemman kuvan perusteella ajatellut :)

    VastaaPoista
  7. Voi että aivan ihana matto.Kelpais mullekkin.Meillä ei ole myös kun pari räsymattoa.On helpompi pestä lattioita.
    Meilläkin on joka huoneessa jotain rempattavaa.Mies kun ei jaksa paljoo töiden jälkeen tehä mitään kun työkseen rakentaa.
    Välillä se vaan tuppaa ärsyttämään.

    VastaaPoista
  8. Hej,
    Vilken sötis som sitter på den ljuvliga mattan :) Så underbart sött! Misstänker att vi är i samma sits som ni med ogjorda lister osv ;) Jag undrar om det är vitt laminat ni har på golvet??? Om det är det kommer du ihåg tillverkaren och var ni köpte? SKulle gärna lägga de i några rum i huset...

    Varm kram och trevlig lördag!

    Jenni

    VastaaPoista
  9. Heissan,

    kiitos kaunis kun jaksatte kommentoida ja tuoda siten iloa :)

    Onni on pärjännyt yksin kivasti, ainakaan ei pissi tai kakkaa sisälle. Epäilen, että nukkuu suurimman osan ajasta sohvalla, koska yöuni sillä jää yhtä lyhyeksi kuin minullakin :)

    Meillä on yläkerrassa vaalea laminaatti Pergolta, taisi olla valkoinen kuusi tms. Ihan jees ja ok, mutta ottaisin nyt, jos saisin valita uudestaan, kyllä aitoa puuta tai ihan valkoisen laminaatin, tuo meidän on kuitenkin aika kellertävä...

    Mukavaa sadesunnuntaita :)

    VastaaPoista
  10. Kaunis matto! Sopii kivasti teidän kauniiseen kotiin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)