tiistai 11. lokakuuta 2011




Keskimmäiset lapset sairastavat. Kuume vie voimat ja päivätorkkujia on ollut molemmilla sohvilla. Nyt ovat jo onneksi paranemaan päin!
Mulla on ollut oikein lupa linnoittautua kotiin. Poltella kynttilöitä, kahvitella, nauttia kiireettömyydestä.
Käsillä tekemisen vimma se taas tuli syksyn myötä ja vauvan nukkuessa olen mm.
-neulonut yhden pipon
-ja yhden tossun (toinen alulla)
-levittänyt kangasvarastot pitkin olohuonetta
-valinnut kankaita yhdessä lapsen kanssa tulevaan tilkkutyynyyn
-leikannut kankaat valmiiksi
-kaivanut kaikki villalangat esille ja suunnitellut, mitä kaikkea kivaa niistä voisi tehdä
-valmistanut itse jugurttia
-leiponut.

Pipoja ja lapasia olis vielä neulottavaksi. Parit lahjat myös. Koiralle takki. Enkä ole unohtanut lukijoille lupaamaani arvontaakaan, sienen virkkaustakin siis tiedossa. Tervetuloa mukaan kaikki uudet lukijat :)

  Nyt iltatoimille, että ehdin telkun äärelle: kohta alkaa viimeinen osa ihanasta Downton Abbeysta, nyyhkis...

12 kommenttia:

  1. Iiriksellä olikin tänään "ihan kauhea ikävä"... Pikaisia paranemisia!!!

    Hanna(-Maija)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania valokuvia....
    Pikaiset parantumiset sinne päin

    VastaaPoista
  3. Taina, kiitos :)

    Hanna, kiitos! Täällä sama juttu! Kova ikävä Iiristä. Ens viikolla meille leikkimään :)

    La-Li-Lö, kiitos!!!

    VastaaPoista
  4. Ai teilläkin sairastellaan, kuin myös täällä. Oskulla nuha jo ohi menossa, itsellä alko nuhan lisäksi eilen ihan kaamee yskä, semmonen kurkkua repivä. Kunpa vaan ei tarttuis tuohon yhteen tirrikkään, mut mitkä on mahikset.. :/

    Söpöjä kuvia silti! Ja kuulostaa aika inspiroivalta lanka- ja kangasjutut.. Kehtaanko tunnustaa, et mäkin nautin näistä päivistä, kun saa luvan kanssa olla sisällä!

    Paranemisia <3

    VastaaPoista
  5. Ihana kuva! Tuli ihan ikävä!

    VastaaPoista
  6. Pikaista paranemista!

    Olet ollut tosi ahkera :)

    Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  7. i hope your small ones are feeling better.
    i always have problems with second mittens and socks. first one gets done fast, and then it takes ages before i finish the second one. but looks as if you have been busy.

    VastaaPoista
  8. Kääk..älä ole noin reipas. Tässä ihan laiskana työssäkäyvänä äiteenä ahistuu. Eikö ole muuten kumma, että lasten sairastaessa itsekkin rauhottuu ja ottaa iisisti. Sitä ilmeisesti ikäänkuin myötäelää siinä taudissa. Paranemisia ja neulomisisa sinne päin !!

    VastaaPoista
  9. I always come back to your blog and look at your beautiful pictures. It's a pity I don't understand a single word of what you write.
    Jule

    VastaaPoista
  10. Koittakaahan parantua♥Tosi ikävää tollanen kuumetauti.Kauniita kuvia oot taas ottanu teiltä ja vauvasta.
    Voikaa hyvin.

    VastaaPoista
  11. Hei! Kiva blogi ja ihania kuvia! Sain paljon inspiraatiota ja kiinnostuin taas sisustamisesta uudestaan :)

    Kysyisin sinulta muutamaa asiaa...Huomasin blogia selatessani, että olet muutaman mäntypuisen(?) kaapin maalannut valkoiseksi. Esim. 23.1.2010 oli yksi hieno kaappi, jonka olit puunvärisestä taikonut hienoksi vaaleaksi!
    Oliko niissä jokin pintakäsittely valmiina? Hioitko siis jotain pintaa ensin rikki, vai veditkö maalin suoraan vaan päälle?
    Käytitkö pohjamaalia?

    Itsellä muutama mäntypuinen, kevyesti lakattu huonekalu ja ajattelin että maalaamalla voisi olla käyttöä....
    Kiitos jos jaksat autella ja kertoa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)