maanantai 21. marraskuuta 2011

 


Joulu hiipii kotiin ja mieleen vähitellen jouluisten puuhien myötä. Tähän mennessä ollaan koristeltu pipareita, kuunneltu lahjaksi saatua uutta Rajattoman joululevyä, leivottu massasta tähtiä ja sydämiä myyjäisiin (jotka siis oli ja meni eilen, oli superkivaa), ostettu ekat hyasintit, ihailtu niinikään lahjaksi saatua valkoista amaryllistä, luettu joulukirjoja ja -lehtiä, askarreltu lasten kanssa kavereille kortteja vähän kerrallaan, kaivettu esille lasten joulukirjat...ja syöty kahdensorttista minttusuklaata, maidottomia, mutta ihan parhaita :P.

Tänä jouluna ajattelin ensin revitellä liilan sävyillä, mutta en pystykään.  Harmaata, valkoista, luonnonsävyjä, ripaus punaista, aavistus turkoosia. Kynttilöitä, kukkia, havuja. Koristeista miellyttävät taas eniten noi Mailegin koristeet, vuodesta toiseen, näköjään. Joululaatikoita kaivelee milloin kukakin perheen naisväestä...Tytöt leikkivät mikrotonttusilla jo innoissaan. Mulla on lisäksi kaksi s-koon tonttua, ja himoaisin kovasti myös isompaa. Possut ja hanhi muuttavat mun pyynnöstä alakertaan tyttöjen huoneista joulun ajaksi. Mulla pitäisi varmaan olla omat pehmolelut...

Mukavaa iltaa :-)

14 kommenttia:

  1. Heippa ja kiitos tännekin blogiin kivoista myyjäisistä! Erityisesti pidin noista sydämistä :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Sydämmet massasta ovat niin viehättäviä...
    Ha en skön kväll !
    Kraam
    Sanne

    VastaaPoista
  3. Ihania jouluisia kuvia! Minäkin haaveilin jostain liilasta, mutta niin siinä vaan kävi, että meidän joulu on tänäkin vuonna aika väritön. :)

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia!
    Onko sulla millanen massa mistä noita sydämiä olet tehnyt?
    Itse ostin jotain askartelumassaa joka kuivaa ihan vaan huoneen lämmössä. Sitä on ihan mahdotonta kaulita.
    Joko se tarttuu kaulimeen kiinni, tai sitten kun laittaa vettä niin kaulin vaan liukuu siinä pinnalla :/
    Ja sitten ne tahtoo hajota kun niitä irrottaa pöydästä.
    Viimeksi tein tupperin leivonta-alustan päällä jossa annoin sitten kuivaakin. Siitä sitten kuivuttaan irtosivat hyvin. Mutta ihan epätasaisia niistä tahtoi tulla kun se kauliminen ei oikein onnistunut.
    Ihanaa alkanutta viikkoa teille sinne :)

    VastaaPoista
  5. Massakoristeet on superupeat! Kaikki näyttää niin jouluiselta ja kauniilta. Olisinpa päässyt eilen:)

    VastaaPoista
  6. Kyllä kuvailit just mun lempparijoulujutut;) Teillä on ihanan näköistä! Hilda on suloinen♥

    VastaaPoista
  7. Minäkin oisin kyselly mistä massasta ne sydän- ja tähtikoristeet oli tehty ja miten tekstit oli painettu?? Itse en kyllä täksi jouluksi taida askarteluja aloittaa, mutta laittaisin korvantaakse ja "sitten joskus" :D vois kokeilla, sen verran yksinkertaisia ja kauniita olivat.

    VastaaPoista
  8. Wow. Your blog is so nice. Thank you for the wonderful pictures.
    All the best from Steffi vom Hohen Haus

    VastaaPoista
  9. JOnna, mä en tunnistanut sua :) mut kiva, kun tykkäsit!

    Sanne, kiitos!

    Esmeralda, kiitos! Ja joulun värien suhteen samoilla linjoilla :)

    Mari, kiitos <3 mä tein sydämet ja tähdet valkoisesta das massasta. Oli ihan helppoa käsitellä. Kivaa viikkoa sinne myös :)

    VastaaPoista
  10. Mä olin se, joka osti sun kaikki pehmosydämet ja pinon noita ihania massasydämiä! :)

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia täällä taas! Ja ihan huippu juttu tuo BoligLiv-homma!! Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
  12. Selma, kiitos :) massaa kaulimaan vaan :) oliskin ollut kiva nähdä suakin siellä!

    Mari, kiitos - ja hei mähän voisin kirjoittaa sulle täsmälleen saman viestin :D <3

    Maisa, kiitos kommentistasi! Massa on valkoista dasmassaa, ja tekstit on painettu leimasinkirjaimilla. Helppoa ja hauskaa :)

    Steffi, thank you for your kind comment <3

    Satu, kiitos :) joo eikö ole kiva, jos täältäkin vihdoin sais noi ihanat lehdet! Sitä odotellessa :)

    VastaaPoista
  13. Liila huspois minunkin joulusta :) Kaikkee perinteistä aion taas nostella esille, juurikin samoissa sävyissä, kuin säkin. Mutta missä on meidän maileg-possu, sekin pitää etsiä jostakin.. ja kaikkee muutakin ennen sunnuntaita!

    VastaaPoista
  14. Teija, joo liila on ihana vväri, mutta ei kuitenkan se oikea meidän kodin jouluun! Possua etsimään vaan :) Ihanaa kun saa vihdoin koristella! Ja alkaa oikeesti joulun odotuksen!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)