perjantai 2. tammikuuta 2015












Joulua kuvina.
Meillä sairastettiin joulun aika, ja vietettiin joulua pienemmällä porukalla kuin oli aiottu.
Valmistelut hoituivat todella helpoimman kautta, ja leipomukset jäivät paljolti leipomatta. Samoin eräitä tärkeitä muistamisia jäi hoitamatta, mutta kyllähän ne vielä ehtii...
Lapset onneksi olivat jo tervehtyneet pahimmasta aatoksi, joten perinteinen joulujännitys ja ilo vallitsi! Joulupukki ilahdutti meitä aikaisella käynnillään ja mieluisilla lahjoilla. Ja mikä ihana lumipyry meillä oli koko jouluaaton! Varmasti hankala niille, joiden täytyi olla liikenteessä, mutta kotoa käsin -parempaa joulusäätä saa hakea.
Joulukuusi loistaa yhä olohuoneessa ja kaikki joulukoristeet ovat esillä. Jospa tänään jo jaksaisi korjata kaiken pois!

Iloa päivääsi :)


24 kommenttia:

  1. Ihania joulutunnelmia, tosi kauniita kuvia <3 Meilläkin niin sairasteltiin joululomalla, me kaksi ja minun perheeni koko konkkaronkka oksennustaudissa. Oli siinä meillä melko mielenkiintoinen joulu, niin kurjaa, että joulunakin voi sairastua :/:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni <3
      Voi, oksennustauti jouluna on pahin mahdollinen!!! Itsekin olen sen joskus kokenut, voi yök mitkä muistot...!

      Poista
  2. Niin kauniit joulutunnelmat♥

    VastaaPoista
  3. Nättiä on nättiä on... Saitko muuten nukkejen hiukset selviksi? Kerro sitten resepti!
    Toivottavasti tauti on nyt sitten ohitse! Nähdään pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Sain, sain. Pocahontaksen kuontalo ei ihan selvinnyt, mutta muut kelvollisiksi! Kyllä täällä ollaan jo ihan ok, hiukan vielä yskitään ja niiskutetaan, mutta kuumeet on jo ohi, huh.

      Poista
  4. Oi kuinka kauniit joulutunnelmat! Meilläkin sairasteltiin jouluna. Toivottavasti saadaa kaikki terve uusi vuosi. :) Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Voi, teilläkin! Jouluna sairastaminen on viheliäistä!
      Hyvää -ja tervettä- uutta vuotta myös sinne :)

      Poista
  5. Melkein itkettävän ihana tunnelma kuvissa, niin kaunista ♥ Joulu on kyllä tympein mahdollinen aika sairastaa :/ Meillä on taidettu aina olla jouluna terveenä mutta tuntuu että mahataudit ja muut jyllää aina joulun aikaan. Vai tuntuuko vain siltä. Ehkä siihen vain kiinnittää enemmän huomiota facepäivityksissä ja muissa. Meinasin pitää joulukuusen entiseen tapaan loppiaiseen mutta pakko varmaan viedä tänään pois kun alkoi varistaa niin kovasti. Iloa teille uuteen vuoteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :)
      Kyllä ne mahataudit ja kuumeet taitaa jyllätä jouluisin, mullakin on sellainen tuntuma. Toivottavasti olette terveitä jouluisin tästedeskin! Muutamat influenssat tässä jouluisin koettuna...
      Mua taas harmittaa hitusen, kun riisuin jo kuusen, ja huomasin, ettei varistanut juurikaan. Olisi voinut vielä olla sisätiloissa, mutta toisaalta... on niin kiva jo kääntää ajatukset lisääntyvään valoon, talveen ja kevääseen!

      Poista
  6. Tosi ihania kuvia ♥ Meillä ei olla tervettä päivää nähty sitten marraskuun... Mä oon nyt ollut itse kaksi kertaa kuukauden sisällä 40 asteen kuumeessa. Toissa päivänä sain ab-kuurin, joten jos nyt vaikka paranisin. Mies on just nyt viemässä Hildaa lääkäriin. Järkyttävää sairastelua. Mutta kaikesta huolimatta ihanaa uutta vuotta ja kiitos ihanasta blogista Hanni ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari <3
      Voi kurja mikä loppuvuosi teillä olikaan :/ Pikaista paranemista jokaiselle!
      Tervettä ja ihanaa uutta vuotta toivon sinne Siltakulmaan <3 ja kiitokset myös sulle blogistasi :)

      Poista
  7. Tosi ihania kuvia ♥ Meillä ei olla tervettä päivää nähty sitten marraskuun... Mä oon nyt ollut itse kaksi kertaa kuukauden sisällä 40 asteen kuumeessa. Toissa päivänä sain ab-kuurin, joten jos nyt vaikka paranisin. Mies on just nyt viemässä Hildaa lääkäriin. Järkyttävää sairastelua. Mutta kaikesta huolimatta ihanaa uutta vuotta ja kiitos ihanasta blogista Hanni ♥

    VastaaPoista
  8. Kaunista ja vaaleaa! Täytyykin tulla tänne paremmalla ajalla selailemaan. Ihana Blogi :)

    VastaaPoista
  9. Niin IHANIA kuvia, että multakin melkein pääsi itku.. :) Tuo lumikuva on niin <3 ja ihanan seesteisen näköinen puurohetki <3 Teillä on kyllä niin kaunista!

    VastaaPoista
  10. Eikä! Siis miten suloisia kuvia ja tunnelmia. Nuita luistimia olen tosiaan kuolannut (kerroinkin jo Instassa!), oijoijoi. Vaan mistä olet ihanat matkalaukut löytänyt(?) - mekin tarvittaisiin isompi nukkejen vaatteille yms. Ja entä mistä pikkuinen Olaf(?) Onko yövalo vai mikä? :D Meillä Olaf pehmoleluna <3
    Kaikkea hyvää teille tähän uuteen vuoteen!

    P.S. Ja palasin vielä kerran kurkkaamaan kuvat kun ovat niin ihastuttavia. Willow Treen "seimihahmot" myös wanted-listalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Luistimet on minustakin niin söpöset!!! Kurkkaapa Ellan Nalle -nettipuotiin, siellä on paljon ihania Götzin juttuja, jotka käy noille Disneynukeille, ja minusta ihan kohtuuhintaan.
      Matkalaukut on tilattu pukinkonttiin Sass&Belleltä, ja ne on juuri nukkejen vaatesäilytykseen. Olaf taasen tuli Elsa-nuken kylkiäisenä...
      Willow Treen seimihahmot on matkamuisto kaukaisilta jenkkiajoilta, ja mun on pitkään jo pitänyt kasvattaa kokoelmaa kolmella tietäjällä, mutta se on joka vuosi jäänyt. No, mahtuupahan paremmin takan reunalle ;)

      Mukavaa päivää :)

      Poista
  11. Oi Hanni, kuinka ihania kuvia!!! :))) Mukavaa Uutta Vuotta sinne sinulle & perheellesi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)