keskiviikko 30. joulukuuta 2015

K i i r e e t t ö m ä t












...Välipäivät.
Ei kiirettä
pedata sänkyjä
pukea päälle
lähteä minnekään
siivota joulua pois kodista.

Kiireen sijaan uudenvuodenjuhlien suunnittelua, liian myöhään valvottuja iltoja leffoja katsellen, hitaita aamuja, pikkutyttöjen lelujen olohuoneesta pois siivoamista yhä uudelleen, kamera kädessä kuljeskelua, kynttilöiden sytyttelyä, leffatuokioita pienimpien kanssa, unelmointia matkasta Coloradoon, uppoutumista pikku hetkiksi kirjaan, jäälyhtyjen jäädyttämistä, pitkä kävely Aulangolla haloa ihaillen, haaveilua hiihtämisestä ja luonnonjäällä luistelusta, leipomista, suunnittelua tulevalle vuodelle: remontin jatkaminen, sokerivieroitus, kuntoilu, aarrekartta, ryhtyminen viime tipassa-ihmisestä ennakoivaksi ja hyvissä ajoin tekijäksi. Miten sitten jos -suunnittelua lainalapsen saapumisen varalta.

Epäilen, että tämä ihana kiireettömyys päättyy ja kiire alkaa tänään. Täytyy käydä kaupassa, valmistaa tarjottavia huomiselle, siivota, vaihtaa olohuoneeseen toinen  -pestävä- matto koiravieraiden varalta, miettiä, mitä pukisi päällensä huomenna, jäädyttää lisää lyhtyjä. Ja suunnitella joka välissä kaikenlaista. 


10 kommenttia:

  1. Kiireettömät välipäivät ovat ehkä vuoden parhaita päiviä. :) Oi kuinka ihanat kuvat ja tunnelmat!
    Hyvää uutta vuotta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Joo niin ovat! Meillä hiukan venyi nämä löhöpäivät, mutta huomenna alkaa arki! Hyvää uutta vuotta teillekin :)

      Poista
  2. Minä myös nautin joulun jälkeisistä päivistä. Aikaa olla kotona ja kyläillä ystävien luona, lapset touhuavat aina innokkaana uusilla leluillaan, kuluneen vuoden läpikäymistä ja uuden suunnittelua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyyh, niin ihanaa oli tämä löhöaika, mutta nyt se päättyi. Uudenvuoden suunnitelmat on tehty -nyt vaan toteuttamaan!

      Poista
  3. Ihania kuvia ja rauhallista tunnelmaa! Jätähän ne luonnonjäät hetkeksi vielä, oli käynyt huonosti yhdelle täällä Espoossa... Ihanaa uuden vuoden aikaa teidän poppoolle! Mekin valmistaudutaan täällä rauhassa kotosalla leppoisaan vuodenvaihteeseen! Terkkui...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Joo kuule en tod ollut menossa, mua ei heikoille jäille saa. Toivottavasti teillä oli mukava vuodenvaihde. Terkkui sinnekin :)

      Poista
  4. Ihania pakkaspäivän kuvia <3

    VastaaPoista
  5. Täällä ilmoittautuu uusin lukijasi:)
    Iloa uuteen vuoteen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi <3
      Ja iloa myös sun uuteen vuoteen :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)