maanantai 21. joulukuuta 2015

Kolme yötä Jouluun!







 











Viime viikko on ollut yhtä menoa paikasta toiseen ja mukavaa puuhaa täällä kotona, enkä ole juuri koneelle ennättänyt, joten tässä kerralla monen postauksen kuvat.

Vuoden piparkakkutalot olivatkin ajan säästämiseksi yksiseinäisiä. Mallit kopioitiin ja muunneltiin Ikean väritettävistä valokuvakehyksistä. Inspiraatio saatiin Tilda-piparkakkutalosta. Nimesimme pikkuisen kylämme Ruusulaaksoksi. Lapset koristelivat omat talonsa ja sirkuksensa suurella hartaudella, periaatteella more is more...Omaan kerrostalooni halusin vain ruusuköynnöstä pikeerin lisäksi. 
Siskon kolmelle nuorimmalle tein nimikkopiparit tuliaisiksi. 

Vietimme liikuttavia hetkiä koulun ja kerhon joulujuhlissa. Eikö olekin idyllinen tuo alakoulun pihapiiri?
Miehen kanssa nautimme myös Lauluyhtye Rajattoman joulukonsertista. Sielläkin sai pyyhkiä silmäkulmia, niin kaunista ja koskettavaa konserttia en ole ennen kokenut.

Ihastuksesta huokailimme kässäkerhon kamujen kanssa emäntämme kauniissa kodissa pikatapaamisessamme lauantaina. Mihin vain katseensa käänsi, oli kaunista. Siinä on tavoitetta tänne remontin luvattuun maahankin! 
Oli ihanaa olla pitkästä aikaa koolla koko porukalla ja nauttia emännän loihtimista herkuista.
Kotiin mukana seurasi hyvän mielen lisäksi sisustusinspiraatio, jota ehkä tänään pääsen toteuttamaan. Jos siis aikaa jää kaupassakäynniltä, siivoamislta ja muulta välttämättömältä ;)

Haimme eilen joulukuusen suoraan viljelijän tilalta. Oli niin hauska päästä itse valitsemaan joulukuusi! Olisin halunnut pihtakuusen sen kauniin värin tähden, mutta kauniin muotoista ei löytynyt, joten tyydyin lopulta tavalliseen metsäkuuseen. 

Tänään pääsemme koristelemaan olohuoneessa jo tuoksuvan kuusen, kun pappa tuo perheen pienimmät kotiin mummilavierailulta. Lahjat on eilisen aikana muutamaa vaille pakattu, enää siivotaan ja valmistellaan ruokia. Ja nautitaan ihanasta joulutunnelmasta.

Tunnelmallisia ja leppoisia Joulunaluspäiviä! 

19 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Puss & Kram & Ihkuu jouluu sinne kauas teillekin!!!

      Poista
  2. Ihanat jouluiset tunnelmakuvat, noi piparkakkutalot ja sirkusteltat on aivan ihastuttavat (nimikkosydämet iski myös)!
    Täytyy ehkä kopioida ideaa kun tänään juurikin leivotaan vielä pipareita :).
    Hyvää Jouluviikkoa ♥!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit <3
      Joo siitä vaan, sun käsissä tuleekin varmasti upeita :)

      Poista
  3. Täydellisiä nuo pipariluomukset!!!! Ihanaa joulunaikaa teille ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi <3 -kylläpä mieltä lämmittää, kun itse olet oikea kädentaitojen mestari...!
      Ihanaa joulua sinne myös!

      Poista
  4. Täydellisiä nuo pipariluomukset!!!! Ihanaa joulunaikaa teille ♡

    VastaaPoista
  5. Onpa ihania kuvia! Ja piparit on kyllä kertakaikkiaan suloisia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Piparit oli kohtuullisen helppo ja superkiva tehdä. -Kun vertaa talojen kasaamiseen...
      Ihanaa joulua sulle!

      Poista
  6. Kerrassaan suloisia piparitaideteoksia ja ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  7. Hehe tää olikin hauskaa päästä katsomaan siistiä omaa kotia kuvista :-D NIIN IHANAA JOULUA TEILLE JA voi vitsit kun olikin mahtavaa nähdä! Noi piparijutskat ihan supersööttejä. Wau! Nyt eikun joulua viettämään siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;)
      Kiitos, toivottavasti teilläkin on ollut ihana joulu!
      Oli kyllä hauskaa, täytyy ehtiä treffata vielä ennenkuin lähdet...!

      Poista
  8. Niin kauniit kuvat ❤ Oikein leppoisaa joulun jatkoa teille ❤

    VastaaPoista
  9. Upeat piparit! Ihania joulunpyhiä! 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Ja samoin ihania pyhien jatkoja teille myös!

      Poista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)