tiistai 7. kesäkuuta 2016

Vielä toukokuuta













Ennen matkaa tuli niin kiire etten ehtinyt laittaa näitä kuvia. Eli hiukan jälkijunassa toukokuun ilonaiheita:
tuoksuvat kevätillat pihalla, runsaasti kukkiva omenapuu, oman pihan syreenit, lemmikit, nurmitädykkeet ja muut kukat, esikoisen syntymäpäivä, uusi kesäinen pöytäliina, kauneimmat kesäkengät, ruusut päiväkodin ihanille tädeille.

Kolme viimeistä kuvaa olen kylläkin ottanut kesäkuun puolella heti kotiinpaluun jälkeen -viikossa oli tapahtunut huikea kasvuryöpsähdys ja puutarha oli kuin viidakko. Viime kesänä lehtosinilatvat kukkivat vasta reilusti heinäkuun puolella, nyt jo toukokuussa. 

Osa viime vuonna istuttamistani perennoista kuoli talven pakkasiin, muun muassa ihana New Dawn -köunnösruusuni. Eniten hämmästyin ja surin kuitenkin valkonarsissieni katoamista, pakkanen vei myös ne. Ensi syksynä tiedän varautua paremmin talvisuojausten kanssa!

~ I l o a   p ä i v ä ä s i ~

4 kommenttia:

  1. Ihania herkkiä kukkasia kuvissasi, lemmikit on niin suloisia !
    Viime talvi teki kyllä tuhoja vähän jokaiseen puutarhaan, niin meillekin....mulla meni kaikki ruusut, tavalliset narsissit, malva, kurjenpolvi :((((
    Onneksi kuitenkin pionit säästyivät (jollain meni niitäkin ) ja New Dawn ruusunikin hengissä ...tosi harmi kun sinulla paleltui, on se niin ihana !
    Iloa viikkoosi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Joo viime talvi oli paha :( Kääk, sulla onkin kuollut vaikka mitä, sellaisia, jotka taas täällä selvisi! Mulla kuoli esikoita ja kevätkaihonkukkia, muutama tuoksumatarakin meni. Ja se ihana köynnösruusu. Ja narsissit.
      Mutta pionit säästyi täälläkin, ihanaa.
      Iloa sun viikkoon myös :)

      Poista
  2. Sun kukkakuvat on kyllä aina niin ihania <3

    Terv. Toinen kukkafani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kiitos -mutta kukat nyt vaan on niin ihania! Nyt on kukkafanien paras aika vuodesta :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)