perjantai 30. joulukuuta 2016

2016



Vuosi 2016 ei ollut helppo vuosi. 
Se oli uusien kokemusten vuosi. 
Ja koettelemusten vuosi, monessa mielessä. 
Myös epätietoisuudessa elämisen vuosi.
Tunteiden vuoristorata -vuosi.

Oli paljon iloa ja kauniita, valoisia päiviä, jollaisina sydän on täynnä kiitollisuutta ja uskoa tulevaisuuteen. 
Kepeyttä ja onnellisuutta.
Mukavia kohtaamisia.
Uusia suunnitelmia ja unelmia. Niiden toteutumatta jäämisiä. 
Pettymyksistä selviämistä. 
Rakkautta, uutta ja vanhaa, samanlaista ja erilaista. 

Oli synkkiä, raskaita päiviä, jolloin pelkäsi pahimman voivan tapahtua.
Voimattomuutta. Surua.
 Kiitollisuutta myötäelämisestä ja rohkaisusta, avusta, välittämisestä.
Kiitollisuutta lapsen ystäville.

Uskon, että tämä vuosi jää muistoihin ja mieleen
eri tavalla kuin muut menneet vuodet.

































9 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia <3 Toivottavasti kaikki on nyt hyvin <3 Hyvää Uutta Vuotta, kevättä ja valoa kohti mennään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pepita ja samoin Hyvää Uutta Vuotta sinulle myös <3
      Kohti parempia aikoja ollaan menossa :)

      Poista
  2. Voi Hanni ❤ Mitä ikinä kulunut vuosi pitikään sisällään niin toivon sydämestäni teille kaikille tulevalle vuodelle terveyttä, iloa ja yhteisiä onnenhetkiä ❤❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Paula <3 <3 Samaa toivon sulle ja perheellesi <3

      Poista
  3. Voi Hanni ❤ Mitä ikinä kulunut vuosi pitikään sisällään niin toivon sydämestäni teille kaikille tulevalle vuodelle terveyttä, iloa ja yhteisiä onnenhetkiä ❤❤❤

    VastaaPoista
  4. Uskomattoman kauniita kuvia. Herkkiä.

    Toivottavasti huolet ja vaikeudet olisivat takana päin ja edessä uusi vuosi täynnä iloa ja onnistumisen kokemuksia. Tasaista arkea suurella sydämellä ja kauneudentajulla ;)

    Kiitos blogistasi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kauniista sanoistasi!
      Samaa toivon, että uusi vuosi olisi edellistä parempi.

      Hyvää Uutta Vuotta myös sinulle, ja kiva kun käyt blogissani <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)