Rasiassa on lahjoiksi saatuja hopealusikoita. Osa häälahjaksi, kahvilusikat on kummitätini ostanut minulle syntymäpäivinä, kun olin lapsi...arvatkaa, oliko mieluisia lahjoja 1-8 -vuotiaana? Ja arvatkaa toisen kerran, olimmeko iloisia, kun saimme häälahjaksi hopeita, vaikka turhempaa ei silloin mielestämme ollut...Hopeat säilytettiin visusti omissa laatikoissaan kaapin perimmäisessä nurkassa, kunnes... ...kului kymmenen vuotta, ja kerran muutossa huomasin hopeat. Ihania! Miksi nämä muka olivat turhia! Niin se ihmismieli muuttuu :) Löysin sisäisen harakkani...
Sinulla on kaunis blogi, jostain mutkan kautta löysin tänne.
VastaaPoistaHopealusikat on ihania, erityisesti vanhat.
Mukavaa viikonloppua!
Ihan sama juttu täällä! En ole voinut aiemmin sietää hopeita ja niitä tuntui pursuavan ovista ja ikkunoista. Onneksi olen ne säilönyt ja nyt niitä jo osaan ihastella ja nöyrin mielin otaan vastaan perintöhopeatkin. Niin se mieli muuttuu...
VastaaPoistaTuo muuttuva ihmismieli
VastaaPoista-naisen varsinkii!!!
Muuttaa muotoaan ja sävyään aikas usein ja huomaamatta!!
Se mikä nappasi vielä kymmenen vuotta sitten,ei nappaisi enää nyt.
Hääpuku olisi tyystin erilainen nyt kolmentoista vuoden päästä.
Värisilmäkin on heittänyt tyystin kuperkeikkaa samassa ajassa.
Koti oli silloin väriä väärällänsä,kun nyt se ei valkoisen lisäksi väriä juuri kaipaile!!!Venka juttu!!=O)
Minullakin monessa lasipurnukassa koristeena vanhoja aterimia!!!
Niiden hillittyä kauneutta voisi ihastella alvariinsa!!
Kiitos Nora :)
VastaaPoistaJoo, kai se on sitten jotain keski-ikäistymistä (hui), kun alkaa arvostaa sellaista, mikä ennen ei liikuttanut tippaakaan, vai mikähän olisi ;)
Ja tosiaan, maku muuttuu, ja välillä vähän liiankin nopeasti. Varsinkin nuo sinun esimerkit, Essuntasku, tuntuu aikas tutuilta...