torstai 28. toukokuuta 2009

Arpajaiset!


Ihanaa, kun omalta pihalta voi taas kerätä kukkia maljakkoon! Tämä kevät on ollut pihan osalta täynnä iloisia yllätyksiä. Ensin etupihan valtasivat scillat, sitten huomasin sinivuokot, kevätesikot ja mukulaleinikit, seuraavina valko- ja keltavuokot. Parhaillaan ihailen lemmikkejä ja vanhanajan valkoisia narsisseja. Kukintavuoroaan odottavat lukuisat nurmitädykkeet. Kasvimaan takaa löytyi tänään myös valkoisia lemmikkejä! En ollut tiennyt sellaisia olevankaan, joten olen niistä aika tohkeissani. Talossa asui ensimmäisenä asukkaana puutarhuri, joten olettaisin useimpien kasvivalintojen olevan hänen käsialaansa. Jonkun mielestä nämä minulle tärkeät kukat ovat varmasti vain rikkaruohoja, ja ovathan ne vaatimattomia, mutta niin ihania :)
Toki piha on päässyt vuosien saatossa ränsistymään ja tekemistä riittää jos mielin saada pihan edes jonkinlaiseen kuosiin. Jotenkin on ollut ihana huomata, miten maasta puskee juuri niitä kukkia, joita olen aina ihaillut! Se saa tämän talon tuntumaan vielä enemmän kodilta, siltä, jossa meidät on tarkoitettu asumaan.





Sitten asiaan: Se on, ystävät, taas arvonnan aika! Yksivuotissynttärit tulivat ja menivät, mutta nyt on kasassa muutaman yli sata postausta! Palkintona on tämä ihana Mailegin neuletakki, joka on sopiva M-kokoiselle pupuneidille tai -herralle. Mukaan pääsee kommentoimalla :) Joten osallistumaan vaan!
Hauskaa päivää :)
Edit: Arvonta on huomenna, maanantaina. Eli huomiseen klo 18 saakka ehtii mukaan!

54 kommenttia:

  1. Valkoiset lemmikit ovat aivan ihastuttavia, itse taas törmäsin ensi kertaa vaaleanpunaisiin tänä keväänä. Olisin ostanut niitä sekä vaaleanpunaisia kesäksi parvekkeelle, mutta myyjä sanoi, etteivät todennäköisesti kestä kuumuutta lasitetulla parvekkeellamme:( Arvontaan osallistun mielelläni:)

    VastaaPoista
  2. Ihanassa arvonnassa mukana :)
    Aurinkoista loppuviikkoa! :)

    VastaaPoista
  3. Hei vaan!

    Olen uusi 'bloginomistaja' ja ensimmäisessä kirjoituksessani sanoin jännittäväni oman pihan hoitoa ja suunnittelua. Minusta nimittäin tuntuu siltä että kun tulee aika kitkeä rikkaruohoja, jätän varmaan suurimman osan rikkaruohoista pihalle ja kitken sitten ihan niitä vääriä kasveja! Heh! On tämä hurjaa omistaa piha. :D

    Pidän sivuistasi todella paljon! Kun en vielä itse ollut EDES ajatellut alkavani kirjoittaa tänne, oli minulla tallessa linkki sivuillesi ja kävin aina vähän väliä ihastelemassa. :) Hienoa!

    VastaaPoista
  4. Hei! Olen vastikään löytänyt kauniin blogisi, ja mielellään osallistun arvontaan. Onnea 100 postauksesta! Sulla on tosi kauniita kuvia täällä!

    VastaaPoista
  5. Meidän pupupoika haluaa kans uuden neuletakin pyjaman päälle!

    Ihanan kesäinen kimppu! Tulee ihan juhannus mieleen! =)

    VastaaPoista
  6. Tähän arvontaan minunkin on ehdottomasti osallistuttava!

    Aurinkoa, Mi-Ma

    VastaaPoista
  7. Oi miten ihana takki! Mailegin puput ja muut hahmot ovat syötävän suloisia!!!!! Haleja pikku-pojille :o)

    VastaaPoista
  8. Kotisi on niin kaunis ja ihanat kukkaset sopivat sinne täydellisesti! Söpön neuletakin arvontaan osallistun oikein mielelläni.

    Kesäisin terveisin: Sirpa H

    VastaaPoista
  9. Moi!

    Pakko kyllä osallistua arvontaasi. Jos satun voittamaan, niin on hyvä syy hankkia Mailegin pupu :)

    -Maria-

    VastaaPoista
  10. Jotain kautta eksyin blogiisi ja heti pidin näkemästäni. Tulen jatkossakin vierailulle.

    Arvontaan täytyy osallistua, tottakai. Sopiva pupukin löytyisi villatakille :)

    VastaaPoista
  11. Haluaa myös osallistua ihanan blogin arvontaan.

    t. Hanna-Mari

    VastaaPoista
  12. Mielelläni osallistuisin myös arvontaan :)
    Onnea postauksista ja ihanasta blogistasi!

    VastaaPoista
  13. Meidän puput kulkee ihan kesävaatteissa, joten villanuttu olisi kyllä tarpeen:)

    VastaaPoista
  14. Suloinen! Mukaan arvontaan! ü

    http://saanan.vuodatus.net/

    VastaaPoista
  15. Yritetään huonolla arpaonnellani! Mistäs sitä koskaan tietää...

    VastaaPoista
  16. Oi miten ihana palkinto! ilman muuta osallistun!

    VastaaPoista
  17. Osallistuu arvontaa..söpö on takki...sen jso voittaa pitää saada pupukin sisälle.restropo

    VastaaPoista
  18. Ihana villatakki! Mukana arvonnassa minäkin, kokeilen olisiko onnetar suosiollinen?!

    VastaaPoista
  19. Ihanan kesäisen kimpun olet saanut koottua, meillä kukkii vasta voikukat... Pionien nuput kyllä toivottavasti pian aukeavat.

    Peukut pystyssä osallistun arvontaasi, Kuopuksen pupuille kelpaisi uusi takki vallan mainiosti.

    VastaaPoista
  20. Tosi kauniita kukkia!minäkin haluan olla mukana arvonnassa!Aivan ihana villatakki. Sopisi meidän kanille, kun sillä on vain sellainen ballerinapuku päällä, niin voi tulla vähän kylmä.. :D
    Aurinkoista viikonloppua!
    /Sanna

    VastaaPoista
  21. Kiva ja raikas blogi sinulla. Olen mielelläni mukana arvonnassa. -Susanna

    VastaaPoista
  22. Totta, lemmikit ovat ihania.. Meilläkin ja¨tettiin keskelle nurmikkoa ne kasvamaan ja leikkuri työnnettin vaan ohi..

    Osallistun arvontaan... :-)

    VastaaPoista
  23. Heippa, pieni kommentti edelliseen kommenttiini, ihan vallan sekosin Mailegista innostuneena sinun blogisi ja white and life -blogin kanssa, heillä kun kaksi koiraa, pikku-pojat joille lähetin terkkuja :o)

    VastaaPoista
  24. Ihana villatakki;) Osallistun kauniin blogisi arvontaan. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  25. Kuvasi ovat niin ihania ja tunnelmat kuin paratiisista -löytää nyt omalta pihaltaan unelmiensa kukkia ihan noin vain! :))

    (Arvontaan en taida osallistua, kun ei minulla ole tuolle suloiselle nuttuselle käyttöä. Toivottavasti osuu jollekin oikeen onnekkaalle pikkuneidin -tai herran äitikälle1 :)) )

    VastaaPoista
  26. Valkoiset lemmikit kuulostavat aivan ihanilta, multa löytyy vain vaaleansinisiä.

    VastaaPoista
  27. Minustakin parhaat kesäkimput tulevat omalta pihalta. Vaikkei ihan juuri noin eksoottisia kukkasia kuin sinulla.

    Olipa söpi takki! Meidän pupu ilahtuisi tuollaisesta. Mukana siis minäkin.

    VastaaPoista
  28. Meidänkin puput haluaisivat uuden neuletakin :)

    Kaunis kimppu!

    Anski

    VastaaPoista
  29. Oman pihan kukkakimput ja oman kasvimaan tuotokset ovat ehdottomia kesäasioita!

    Plantagenissa huomasin eilen, että kasvimaalle saa esikasvatettuja taimia jo herneistä lähtien!

    Mulla on aukko maallisessa omaisuudessa; en nimittäin omista yhtään pupua! Jos voittaisin tuon nutun, ostaisin tulevalle vauvalle pupusen, joka saisi nutun päälleen.

    VastaaPoista
  30. Uusi lukija ihanassa blogissasi:)
    Onpa kiva palkinto,mukana ollaan:)

    VastaaPoista
  31. arvontaan mukaan!!!!

    päivi MP

    VastaaPoista
  32. Lemmikit ovat suloisia! Ihana blogi sinulla, olen mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  33. Lapset 1- ja 3v päiväunilla ja äiti kiertelee sisustusunelmasta toiseen. Näin löytyi myös tämä viehättävä blogi. Aurinkoista kesää!

    VastaaPoista
  34. Tänne tupsahdin jostain...kun kiertelin täällä blogimaailmassa :) Tulisin mielelläni mukaan arpajaisiisi :)
    Ihanalta kaikki näyttää täällä näin ensisilmäyksellä, nyt perehdyn enemmän kauniiseen blgogiisi ja toivottelen mukavia kesän päiviä!

    VastaaPoista
  35. On ihanaa löytää omalta pihalta uusia tuttavuuksia. Minäkin haluaisin, mutta asustan uudella asuinalueella, joten täällä ei uusia tuttavuuksia oikein tule vastaan, muuta kuin iänikuisia voikukkia =).

    Minäkin mielelläni arvontaan osallistuisin.

    Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  36. Arvonnassa mukana minäkin! :)

    Satu

    VastaaPoista
  37. Ilmottaudun mukaan suloisen blogisi arvontaan!

    VastaaPoista
  38. Arvonnassa mykana! Ihana Mailegin juttu =D

    VastaaPoista
  39. Kauniin blogisi pitkäaikainen vierailija olen, -kommentoini on vain nykyisin jäänyt melko vähälle...
    Uskaltaudun kuitenkin jonon jatkoksi kokeilemaan onneani arvonnassa! ;-)

    VastaaPoista
  40. Ihanat sivut sinulla. Tuo edellisen postauksen pioni on herkullinen, kuin vaaleanpunaisella kermakuorrutteella oleva jatskipallo... Ja nuo kengat...Mista niita saa?

    VastaaPoista
  41. Minäkin löysin tänne ihailemaan sivujasi. Ja tietysti haluan osallistua arvontaan!

    VastaaPoista
  42. Olen seuraillut blogiasi jo pidempään, aikaisemman kodin ajoilta asti. Kuvasi ovat niin kauniita ja valoisia.
    Olisin myös mielelläni arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  43. Voi kuinka söpö! Nyt ilmojen kylmettyä Maileg-pupuillani olisikin tarvetta villavaatteille :)

    VastaaPoista
  44. Åh vill såklart vara med!! Håller tummarna hårt!
    KRam
    Malin

    VastaaPoista
  45. Arvonnassa mukana!!


    Vaikka ulkona sataa, sinun kuviasi katselemalla pääsee kesätunnelmaan....!!!
    Hyvää kesää!

    T: Omenakaramelli

    VastaaPoista
  46. Kauniita kukkia, meidän pihalla kukkivat jo omenapuut ja kaunis valkoinen kirsikkapuu, nyt odotellaan pionien loistetta:) Söpö tuo Mailegin neuletakki:)

    VastaaPoista
  47. Hei! En osaa sanoa, mitä reittiä tulinkaan, jonkin toisen blogin viittauksesta...
    Jo otsikkosi 'loving white' houkuttaa uusintakäynneille :-)

    VastaaPoista
  48. Osallistun mielelläni arvontaan!

    VastaaPoista
  49. Such a pretty little cardigan! If I had discovered you before, I would have participated in this lovely lottery!! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)