maanantai 16. marraskuuta 2009

Possutaudin vanki...

...Olen kotona neljän seinän sisällä jo toista viikkoa lukuunottamatta lääkärissäkäyntiä. Voisi alkaa jo tauti helpottaa. Meillä siis koko perhe on saanut sikainfluenssan (sitä ei ole testattu, mutta se oli lääkärin diagnoosi oireiden perusteella) ja kylläpäs on taudilla kestoa. Kuume nousee ja laskee, nousee ja laskee, välillä on jo ihan terve olo, kunnes humps onkin taas kauhea olo. Sain onneksi kunnon lääkityksen, joten eiköhän se jo pian nitistä taudinaiheuttajat.
Terveiden hetkien aikana olen jo muutaman kerran päässyt ylös sohvalta ja mitäs muutakaan tekemään kuin jouluisia juttuja. (Sohvalla makoillessa taas on kyllä hyvin ollut aikaa miettiä kaikki lahja-, kortti ja herkkuasiat halki ;-) Ompelin lapsille pienet joulusukat jo muutama viikko sitten. Niiden on tarkoitus toimia joulukalenterina tänä vuonna. Sijoitus vain tuotti päänvaivaa, koska meillä on hurjan vähän ehjää, vapaata seinäpintaa oleskelutiloissa. Onneksi keksin laittaa erään peilin paikalle tämän kirppikseltä ostetun ja maalatun hyllyn (mies kummeksui miksi pitää laittaa tällainen maustehylly eikä edes keittiöön). Siinä sukat roikkuvat lasten ulottuvilla ja koristeina.



Laitoin kokeeksi tontun hyllylle, mutta en vielä jättänyt sitä. Pakko malttaa vielä ihan vähän!
Kynttilöitä sen sijaan palaa jo huimia määriä, koska ulkonahan on taas hämäränhyssyä aamusta iltaan...Näistä kuvista muuten näkee meidän tämän joulun värit: valkoista, vähän punaista ja vaaleansinistä!



Hyviä vointeja ja mukavaa viikkoa teille kaikille!

14 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista! Ihania kuvia ja ompeluksia!

    VastaaPoista
  2. Oi miten kivalta tuo hylly näyttää. Pitäiskö matkia ja ottaa se mun kirppislöytöhylly vastaavaan käyttöön? =)

    Ja tuo punainen-vaaleansininen on kyllä ihanan raikas yhdistelmä. Sitä voi löytyä jostain naapuristakin!

    Toivotaan, että tauti tällä viikolla hellittää. Sitten pidetään oikein kunnon kestit!

    VastaaPoista
  3. Voi on todella kaunista.
    Parantukaa pian!
    Tiina

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti olo pian helpottaa! Kauniita kuvia olet laittanut ja ihanat joulun värit:)

    VastaaPoista
  5. Paranemisia! Kauhulla odotan tautia... Univelkaa jo valmiiksi, saati sitten kun tauti iskee:(

    Tosi kauniita kuvia. Ihania♥

    VastaaPoista
  6. Pikaista paranemista toivotellen =D
    Ompelemasi joulusukat ovat hurmaavat!

    VastaaPoista
  7. Kiva idea laittaa joulusukat roikkumaan tuollaiseen ihanaan hyllyyn.
    Pikaista paranemista possuflunssasta!

    VastaaPoista
  8. Toivon teille pikaista paranemista! Inhottava koko possutauti!!! Meillä lapset saivat tänään rokotteen.

    Aivan ihkuja kuvia. Nuo sukat ovat tooooosi hienot!

    VastaaPoista
  9. Voi miten kiva joulukalenteri-idea. Näyttääkin niin nätiltä! Ja voihan harmitus miten sitkeä tauti tuo possutauti onkaan. Minä olen jopa tehnyt töissä etukäteen tiettyjä juttuja valmiiksi jos tulee pitkä sairasloma hetkenpäästä eteen. Kovasti jaksuja sinne!

    VastaaPoista
  10. Ihana blogi! Miksi en ole ennen löytänyt!? Tätä jään seuraamaan!
    Paranemisia ja voimia!

    VastaaPoista
  11. Hei,toivottavasti paranette pian! Suloinen tuo vaaleansininen hylly ja sukat tosi herttaiset:)

    VastaaPoista
  12. Moikka!

    Kiitos kaikista toivotuksista ja kivoista kommenteistanne :) :)

    Mukavaa päivää :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)