sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Kuulumisia





Sain kuin sainkin laitettua (miehen avulla) taannoisen 'lapsettoman' viikon aikana työnurkkaukseen nuo hyllyt! 



Yksi eilisen kirppisretken löydöistä. Maalaan sen varmaankin mustaksi ja verhoilen uudelleen mustalla kankaalla, ja se saa toimia jalkatukena työpöydän alla.



Olen tykästynyt vihersmoothieen, nautin niitä vähintään yhden  päivässä. Sekaan esim. nippu romainesalaattia, avokado, banaani, cashewpähkinöitä ja vettä -namskis :P 




Mansikoita olen ahminut hurrjasti! Läheiseltä marjatilalta saa parhaat ja makeimmat mansikat, lähiruokaa vaikkei luomua olekaan. Kuusenkerkkäkuohuvaa -joka oli makoisaa- tarjosivat ystävät grilli-iltamissa, kiitos vielä isäntäväelle ja kuoharin tarjoajille ♥

Kaikenlaista on tullut puuhattua uuvuksiin saakka. Kuka onnekas teistä on kokenut tän saman, että jalat on kahdenkymmenen kilon painoiset pölkyt, joita särkee julmetusti ihan arkisten asioiden puuhailun jälkeen? ...aaarghh...onneksi saan kaksi ihan omaa vapaapäivää, kun mies ja lapset lähtevät lomalle etukäteen -otan sitten auton ja huristelen perässä. Sitä ennen aion levätä, maalata jakkaran ja pari muuta ihanaa eilistä löytöä, kiertää ehkä parit kirpparit ja taas levätä eli maata retkottaa sohvalla ja lukea hyvää kirjaa, että jaksan sitten lomailla perheen kanssa ;)

Mun on vielä pakko hehkuttaa, että meillä on aikeissa rempata katettu kuisti melko lailla uuteen uskoon tässä loman aikana ja mä olen siitä niin onnellinen! Lupaan ottaa ennen-kuvia niin ymmärrätte sitten, mistä moinen onni remontin vuoksi ;) Tuskin maltan odottaa :)


Ihania ja kauniita kesäpäiviä teille jokaiselle, viettäkää rentouttava loma ♥

11 kommenttia:

  1. Tosi kaunista! Tykkään niin! Mukavia hetkiä sekä yksin että perheen kanssa! Pakko hehkuttaa, että olin juuri katsomassa siskoni muutaman tunnin ikäistä ihanaa vauvaa. Vauvat on ihania!

    VastaaPoista
  2. Teillä on niin nättiä siellä.
    Just muistelin viime kesää kun koko kesän lyllersin ison masun kanssa.Pesin vanhuksia vanhainkodissa ja pitelin seinistä kiinni kun hemppari oli niin alhaalla.Töissä oli viel sika kuuma.Ei paljoo oo ikävä sitä olotilaa.Voimia sulle ja halauksia♥ koita jaksaa:)

    VastaaPoista
  3. Ihania, kauniita kuvia. Ja nuo hyllyt on tosi kivat!!

    VastaaPoista
  4. Kaunis työpiste ja ihania pikku juttuja siellä. Meilläkin puuttuu pari samanlaista hyllyä keittiön seinältä, ensi viikolla ne pääsevät toivottavasit paikalleen. Avohylly ovat kivoja, mutta se pölynpyyhkiminen ei kyllä houkuttele...Rahi on soma, itse olen toivonut löytäväni myös jonkun vastaavan nojatuolin kaveriksi. Vihersmoothieta en ole koskaan vielä maistanut, pitäisi kyllä, kuulostaa kiinnostavalta. Ja lähialueen mansikkatilelle pitäiis itsekin suunnata ensi viikolla ehdottomasti! Kivoja puuhasteluja ja jaksuja näillä helteillä.

    VastaaPoista
  5. Kaunis työnurkkaus! Valoisa ja raikas, kauniita esineitä hyllyllä. Täällä tytär ehdotti eilisiltana, että hän vois auttaa siivoomaan miun työhuoneen...Ehkä pieni vihje :)
    Ihanaa lomaa myös sinne!

    VastaaPoista
  6. Selma, kiitos :) mä ihastuin ihan mielettömästi tälläiseen valko-mustaan, kun luin toukokuun Dekosta jutun suunnittelija Johanna Sandbergin ihanasta kodista (ainakin Hops-Shopin blogissa on kuvia nähtävissä).
    Vauvat on kyllä niin ihania, ja onnea tädille :)

    Sannu, kiitti :) Kyllä tää olotila menee, kun vaan pystyy säätelemään rasitustasoa. Aina se ei vaan ole mahdollista ja sit alkaa ärsyttää...Sulla on kyl ollu varmaan aika rankka viime kesä, mä oon onneks jo lomalla ja ihan pian ä-lomalla!

    Hyvä Mieli, kiitos -toit hyvän mielen, heh ;)

    Kirsikka, Kiitos :) Kauan tää työpisteen laitto muhi mulla päässä, ennekuin paikka selvisi ja tuli inostus laittaa se kuntoon! Nyt oon niin tyytyväinen. Kolme vuotta tulee kohta täyteen tässä kodissa ja vähitellen alkaa olla remppa/sisustus voiton puolella. Mä haluaisin avohyllyt keittiöön myös, mutta ei mahdu, ja suunnitteluvaiheessa mies vastusti niin kovin (ihan järkiperustein eli siivous/tilaratkaisut) että annoin periksi. Kandee maistaa vihersmoothieta, mä olen ihan koukussa :) Kivoja päiviä sinne myös!

    Peppi, kiitos :) Helpotti kummasti , kun sai noi hyllyt seinälle ja tarpeelliset tavarat oman paikan. Tsemppiä sinne työhuoneen siivoukseen - onhan sulla apurikin siihen hommaan ;)

    VastaaPoista
  7. Kiitti vinkistä! Olikin ihana koti sillä Johannalla! Oikein ahmin niitä kuvia silmilläni. Mutta yhtä ihana on sinun versio:)

    VastaaPoista
  8. Nättiä, nättiä! Ja aikast kivat suunnitelmat myös, sitte kun muu porukka lähtee edeltä! :)

    (mun ei varmaan tarvi ees mainita, että tiedän tuon pölkky-tunteen! :D)

    VastaaPoista
  9. Kivoja kuulumisia sinulla! Kauniita kuvia jälleen ja todella kiva työnurkkaus -todella kiva! Onko hyllyt joku valmis setti jostain? Nauti kesästä:) t.Reetta♥

    VastaaPoista
  10. Täällä taasen pitkästä aikaa kurkkimassa kuulumisianne ja ihailemassa kaikkea mitä ootte saaneet aikaiseksi. Kiitos kun jaat blogiasi meidän kanssa :) Halauksia ja iloista kesää <3

    VastaaPoista
  11. Rentouttavia vapaa päiviä sinulle! Suunnitelmat kuullosti ainakin oikein kerrassaan mukavilta. :)
    Ja tsemppiä tsemppiä kovasti, tuoreessa muistissa täälläkin tuo kaikki!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)