keskiviikko 11. syyskuuta 2013







Kauhistuin, kun näin tuulikaappimme laattalattian ensimmäisen kerran asuntonäytössä. Satoi kaatamalla ja kun astuimme sisään, oli lattia hetkessä täynnä märkiä ja kuraisia kengänjälkiä. 
Tuskailin paitsi rumasia laattoja, myös sotkun määrää. Kun sitten muutettiin, olin jo päättänyt teettää tuulikaappiin sisalmaton mittojen mukaan, kun lattiaremonttia sinne ei ole ihan äkkiä luvassa. En sitten ehtinyt muuttohässäkässä tehdä asian eteen mitään, ja ajattelin, että kyllä täältä varmasti sitten löytyy hyvä matto. Kävin paikallisessa mattokaupassa ja heiltä saatavilla oleva leveinkin sisalmatto oli liian pieni (paitsi hinnaltaan, huh). Tuulikaappiahdistus kasvoi kasvamistaan, kunnes keksin ratkaisun:
Ikea!
Ikeasta suurin mahdollinen Egeby-matto. Siitä reunakanttaus pois, leikkaus mittojen mukaan. No, toiseen reunaan piti laittaa irtosuikale, mutta se ei juuri pistä silmään. 
Ja tadaa, matto on vihdoin valmis! Hintaa alle kolmasosa mattoliikkeen versiosta. Aikaa kului vajaa tunti purkamisineen, mittaamisineen ja leikkaamisineen.
Ja koska olin säästänyt niin mukavan summan rahaa itse tekemällä, piti tietysti suunnata kirpputorille. Sieltä mukaan pääsi tuo alakuvan lipasto huimalla 35 eurolla.
(Joo alin laatikko puuttuu, mutta mun kotinikkari lupasi valmistaa uuden laatikon ja ensi hätään etulevyn :)

Tuulikaappikin vaatii pientä laittoa tuon maton lisäksi: katto on tummunutta mäntypaneelia ja kaapit suoraan 80-luvulta. Joten remonttia tiedossa sielläkin!

 Tässä vielä erään lapsen kirjalliset terveiset eräälle tosi tyhmälle
äidille, joka antoi neuvon: "jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole hiljaa" ;D
 



27 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Ja olipa halpa lipasto! Meidän peilipiirongin alaosa on muuten ihan samanlainen kuin tuo lipasto..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli halpa todella - ja se on varmaan ollut samanlainen kuin sulla, sillä tuossa lipaston kannessa on jäljet, ikäänkuin siinä olisi ollut jokin yläosa. Harmi, kun sitä ei enää ollut, mutta hintakin olisi varmaan ollut silloin eri.

      Poista
  2. Buahhahhaa, senkin pisaliaro! Ihana lattia tuli eteiseen ne.

    VastaaPoista
  3. kiva lopputulos :) ja haha lapulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään kyllä kovin itsekin, kun aikani sitä karseaa laattaa katselin ;)
      Lappu naurattaa mua aina vain :D

      Poista
  4. Kaunis lipasto ja nerokkaasti toteutettu eteisen lattian muutos, kivalta näyttää. :) Ja ai että mä repesin ton lapun kohdalla!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mulla on se lappu jääkaapin ovessa ja aina vaan naurattaa...

      Poista
  5. Näyttääpä hyvälle tuo matto! Ja onnea uuteen kotiin jos en ole vielä muistanut sitä toivottaa :)

    VastaaPoista
  6. Sul oli tuol vanhemmis postauksis myynissä toi henri lloydin takki. Ootko myyny sen jo ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, en ole myynyt vielä! Laita sähköpostia, jos se kiinnostaa :)

      Poista
  7. Meillä on ihan sama ongelma, joku matto täytyis keksiä :) Tuo näyttää tosi hyvälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Sisalmatto kestää hyvin kosteutta, testattu on vanhan kodin tuulikaapissa. Kura-aikana laitan oven eteen vielä kuramaton, joka imee pahimmat liat. Siitä vaan mattoa laittamaan ;)

      Poista
  8. Ja nyt vasta tajusin lukea tuon lapsen viestin :D

    VastaaPoista
  9. Kiva matto! Mun pitäis saada sekä verannalle että alasisäänkäyntiin jotkut hyvät kuramatot, ihan mahdotonta ;-)

    Ihanaa postia! Säästä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kuramattovalikoima on aika kauhea. Mä pidän kyllä pahimpaan aikaan aina niitä oven suussa, että pahin lika jää niihin.

      Palautelappu säästetään visusti ;D

      Poista
  10. Ihana kirpparilöytö! Ja aivan ihana kyllä tuo lapsen viestikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mun mielestäkin ne on molemmat ihania :D

      Poista
  11. Loistopostaus! Ja mikä tunnelataus tuossa kirjeessa. Huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Tulta ja tappuraa on kirjeen kirjoittaja luonteeltaan, kun sille päälle sattuu. Ja aika luovat haukkumanimetkin oli keksinyt ;)

      Poista
  12. Heissan Hanni,

    Mielettömän söötti kirppislöytökaappi ja mikä hinta. Eipä enää täällä Turun seudulla moisia löytöjä, joskus 15 vuotta sitten löytyi ennen tyttäreni syntymää. Onneksi silloin kiertelin oikein urakalla kirpputoreja ja löysinkin melkoisia helmiä....nyt pitänee suunnata mahdollisimman maaseudulle :)

    Ihana postaus sulla, varsinkin toi vimppa kirje on tosi hauskankiukkuapursuilevan aito !!!

    terkkui Naantalist, Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Täällä on kyllä huikean hyvät kirppikset. Hinnat kohtuullisia ja paljon vanhaa tavaraa.
      Terkkui Hämeenlinnasta :)

      Poista
  13. Kiva idea tuo matto - taidan kokeilla myös...

    Ja mikä kirppislöytö!!!

    Terkuin

    Hanna(-Maija)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka,

      joo laita ihmeessä. Mua oikein harmittaa, etten tajunnut vanhaan tuulikaappiin virittää mattoa noin.
      Sun pitäisi päästä tänne kirppistelemään. Hyvät valikoimat ihanaa tavaraa kohtuuhintaan. Muuttakaa tänne ;)

      Poista
  14. Kiva mattoidea...ja tuo lipasto on aivan hurmaava...laita tuo ylin laatikko alas ja ylähyllyyn pohjalevy,niin saat pikku lokerikon vaikka päivän postille tai lehdille,lapasille, autoavaimille...tai voit laittaa siihen vaikka sopivat säilytyskorit...niin laatikon puuttuminen ei haittaa ollenkaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Bertta, ihana idea! Toteutan sen heti, kun ehdin. Sillä ainahan sitä pikku sälää kertyy, joka on kiva sujauttaa johonkin pois silmistä. KIITOS!!!

      Poista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)