perjantai 23. tammikuuta 2015

Uusi järjestys

q






Olohuoneessa on uusi järjestys, jollaista olen jo kaivannut. On niin virkistävää saada välillä vaihtelua! Pitkien pohdintojen jälkeen päätin yrittää vaihtaa järjestystä, vaikka se tuntuikin lähes toivottomalta. Piti muutama hetki istua uudelleensijoitetulla sohvalla, että kaikkien kalusteiden paikat hahmottuivat. 
Nyt olohuoneen sohvalta näkee takan, keittiöön ja pikkuhuoneeseen. Näkymä on niin paljon kivempi ja avarampi kuin vanhassa järjestyksessä! 

Ihailin persialaisia Nain-mattoja muutamassa blogissa ja tiesin heti, että sellaisen haluan meille! Pehmeä ja paksu villamatto tuo olohuoneeseen kotoisuutta ja lämpöä jalkojen alle. Matto oli rakkautta ensi silmäyksellä, kun sen näin, ja reipas alennus auttoi hankintapäätöstä... 
Mattoasiaa olin jo vuoden pohtinut, mutta kun sitä täydellistä ei löytynyt, eleltiin ilman. Ja nyt olen tyytyväinen, kun maltoin odottaa, enkä ostanut vain jotain ihan hyvää mattoa. 

Kässärintamalla olen saanut neulottua pikkutytöille pipot. Lankana on Novitan Hile ja mallit omasta päästä. Kuopuksen pinkkiin pipoon en tehnyt resoria vaan kuvittelin sen pysyvän rullautumatta, kun lanka on sen verran paksua. No -eihän se suorana pysy, joten täytynee neuloa siihen joustinneuleet jälkikäteen. Samalla pipoon tulee pituutta kivasti lisää, sillä sen pituus jäi vähän hassuksi. Ja pitäää myös lisätä pipoon vuori, sillä kuopus on herkkäihoinen ja lanka kutittaa kovasti. 

Nyt perjantaipizzat perheelle uuniin
(minä syön jotain ihan muuta)
ja viikonlopun viettoon! 

Mukavaa viikonloppua <3 font="">

17 kommenttia:

  1. Tuo matto on varmaan kaunein näkemäni!

    VastaaPoista
  2. Kerrassaan upealta näyttää tila ja ihana matto ♥

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihana matto, täydelliset värit ♥ Ja suloiset pipot tytöillä!
    Mukavaa viikonloppua teille-
    tervetuloa kurkkaamaan meille viisilapsisen perheen elämää; http://pjapienet.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Värit ovat minustakin täydelliset ja sattuivat myös sopimaan täydellisesti meille ;)
      Toivottavasti teilläkin oli kiva viikonvaihde. Tulen kurkkaamaan, kiiitos kutsusta :)

      Poista
  4. Hello,
    such a nice blog with so lovely pictures.
    Greetings from Austria,
    Christine

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello Christine! Thanks for visiting my blog and for your kind comment <3

      Poista
  5. mitä kaunis matto !!! ja neulotut hatut lasten ovat suuria !!! Rakastan kaikkia Angie Saksasta

    VastaaPoista
  6. Voi kauneutta!! Tuollaista mattoa minäki olen ajatellut,ei ole vain tullut oikeaa yksilöä vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos -ja joo, teille sopisi varmasti myös hyvin tällainen matto! Toivottavasti oikea yksiilö löytyy :)

      Poista
  7. Nättiä on, tuo sopii teille loistavasti! Sitten vaan toivotaan niitä pakkashankia, että se on helppo pitää puhtaana!

    Tiistaina sitten pääset viimeistelemään toisenkin myssyn eli toivottavasti nähdään kässäilyjen merkeissä! Mä olen vielä ihan toipilas parin kuumepäivän jälkeen, mutta onhan tässä aikaa toipua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonna :) Täytyykin ottaa pipa mukaan. Tosi tosi kiva nähdä! Parane pian <3

      Poista
  8. Oih, mitkä tunnelmat taas!♥ Matto♥

    Vippasin sulle haasteen blogissa, jaksaile jos viitsit! Maanantaiterkut! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)