perjantai 8. tammikuuta 2010

Tämä kuva on lavastettu. Nimittäin tuo herätyskello ei ole yleensä esillä, tai no, päivisin on, jos muistan sen ottaa laatikosta...arvaatte varmaan, miksi kello on yöt, aamut laatikossa. Kovan tikittämisensä vuoksi, juu. Minuahan se ei sinänsä häiritse, siihen tottuu nopeasti, ja sitäpaitsi, kun kello on muuten niin söpönen, kestäisin kyllä tikittelyt. Mies ei, joten kello majailee yöpöydän laatikossa unirauhan takaamiseksi.


Nyt on pakko vähän kiukutella. Hiihtäminen on ollut lempiliikuntalajini jo vuosia. Joka talvi on innolla odotettu tällaisia kunnon hiihtokelejä...Nythän olisi mitä parhain tilaisuus sivakoida itsensä huippukuntoon, ja ladullekin pääsisi suoraan omasta pihasta, mutta...Nykyään vain kiristelen salaa hampaitani sohvannurkassa, kun mies käy pitkillä hiihtolenkeillä. Kaipaan jo kunnon vauhtilenkin jälkeistä fiilistä ja suklaan sulattelu saisi oivallisen alkusysäyksen kunnon treenistä. Olen nimittäin kaikki tai ei mitään -tyyppiä näissä liikunta- ja ravitsemusjutuissa. Eli minulla liikuminen ja terveellinen syöminen ovat aina kulkeneet käsi kädessä, ja jos liikunta jää jostain syystä (yleensä sairastelun vuoksi) vähälle, en jaksa panostaa hirveästi syömisiinkään. Hullua mutta niin totta. Syynä tähän hampaiden kiristelyyn on taannoinen sairaalareissu, jonka jäljiltä on liikuntakielto. Odottelen jatkoa tutkimuksille ja kiellon kumoamista. Olo on kuin lapsella, jonka edessä heilutellaan tikkaria.
Onneksi tavaraterapia on keksitty. Tänään lähden Nonnan kanssa harjoittamaan k.o. terapiaa...Palaan sitten kuvien kera, jos sorrun ostamaan jotain oikein terapeuttista ;)
Nautinnollista viikonloppua teille kaikille :)

6 kommenttia:

  1. Kääk.. minulle hiihto on laji numero yksi sieltä ihan toisesta päästä listaa.. siis niin kamalaa!!! Inhosin sitä jo ala-asteella ja yhä inho on hyvin syvä. Kerran ajattelin että kokeilenpa tuossa viereisellä pellolla vähän sivakoida, mutta noin sadan metrin jälkeen palasin raivosta puhkuen takaisin kotiin ja ajattelin että ei koskaan enää tätä. Saattaa olla, että hyvät välineet olis avuksi lajiin tykästymisesta, mutta.. en tahdo edes kokeilla.

    Joka tapauksessa toivon, että sinä pääset pian sivakoimaan ja liikuntakieltosi loppuu. Shoppaile kunnolla sitä ennen!!

    VastaaPoista
  2. Moikka Heli,

    hiihdonvihaajiin kuuluin minäkin peruskoulun jälkeen. Lipsuvilla suksilla, verenmaku suussa hiihtokisoissa -siinä kouluhiihdon muistot!

    Parikymppisenä opettelin vapaan tyylin, ja se on kyllä minusta ihan eri laji kuin perinteinen hiihto. Joten kannattaa ehkä kokeilla ;-)

    VastaaPoista
  3. Mä voin tulla ottamaan kuvan susta ja sun uudesta, punaisesta pulkasta, niin saat vähän vauhdin huumaa ja ostokset esille! =)

    Kiitoksia kivasta shoppailureissusta. Muille tiedoksi, että mä unohdin lompakon kotiin, joten oli aika kuiva reissu!

    Meillä myös mies on allerginen kellon tikitykselle, joten en oikein tiedä, millaisia nakuttajia kotiin kantaisin. Meillä on sellainen digitaalinen kauheus...

    VastaaPoista
  4. Minua ei koskaan ole kellon tikitys haitannut. Mutta esim. vanhojen kellojemme äänet ärsyttävät joitakin vieraita pahasti. Kuuleekohan ihmiset äänen jotenkin erilailla.

    Toivotaan, että pääsisit pian ladulle!

    VastaaPoista
  5. Minä myös inhoan hiihtoa vaikka puitteet siihen olisi mainiot. Toivottavasti saat "vapauttavan tuomion".

    VastaaPoista
  6. Voin kuvitella, että vielä harmillisempaa liikuntakielto on, kun maassa on hankea montakymmentä senttiä ja muut sen kun viuhtoo suksilla. Kurjaa :(

    Ihania kuvia jälleen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3
Kommentoithan aina uusimpaan postaukseen, ettei kommenttisi jää huomaamatta :)