Tänään tehtiin tyttöporukalla talven ensimmäiset lumihepat ja yksi akka niitä hoitelemaan. Hilda oli innoissaan kopottamassa heppojen selässä.
Ollaan herkuteltu ihan joka päivä. Perinteiset jouluruoat ei ole mun juttu, mutta olen paikannut asiaa tehokkaasti juustoilla. Ja suklaakonvehdeilla. Ja karkilla. Kyytipoikana glögiä tai inkivääriteetä.
Sitten pikku kertomus tuosta kuvien peilistä:
Joulupukki oli järkännyt mulle kivan yllärin. Ostin tuon peilin joitain vuosia sitten Köpiksestä jostain kirppikseltä, mutta koska sen kauniit, vanhat peilit hajosivat traagisesti (hikeä, tuskaa, kyyneleitä, ei onneksi verta kuitenkaan) jo ennen kuin sain sen kotiin, se on ollut kehyksenä vintillä odottamassa aikaansa.
Nythän se olisi superihana. Mutta. Uusien peilien tekijällä asiat ei sujuneetkaan ihan niinkuin Strömsössä. Peilit on tosi kauniisti käsin leikatut ja muuten hienot, mutta ne on kuparinsävyiset. Jotenkin se peili oli vahingossa tullutkin kuparinsävyä, vaikka kirkkaat oli tilattu. Ja koska tekijä on miehen Joulupukin tuttava, joka hyvää hyvyyttään teki sen lähes ilmaiseksi, ei oikein voi hänelle valittaa.
Tulee ihan mieleen se, kun tilasin uuteen sohvaan valkoisen sohvanpäällisen, mutta paketissa olikin beige soffa. Siis tiedättehän, että jokin on tosi kiva ja ihana juttu, muttei kuitenkaan juuri sellainen, mikä piti olla. Melkein muttei ihan.
Joten toi peili päässee takaisin vinttiin, odottamaan, että kuparipeilit alkaa näyttää hienoilta mun silmissä tai että se saa uudet peilit, kirkkaina. Oikea kovanonnen peili :s
Joo tällaista kauheeta mun elämä on, vääränsävyiset peilit ja kaikkee ;D
Jos nyt kuitenkin kaivaisi Kiitollisuuskirjan esiin ja muistaisi kiittää. Jos nyt ei tosta peilistä, niin kaikesta hyvästä omassa elämässä!